Gunpowder Power & Gold: Wolf Under The Floor

Verdura

Turku-tamperelaista Gunpowder Power & Gold �yhtyett� voi jossain mieless� nimitt�� kotimaiseksi superb�ndiksi. Tai oikeastaan pelk�st��n se ett� mukana ovat jo edesmenneen Sergion Kujasalot, Epil�st�kin tuttu Lauri rummuissa ja Jarkko kitarassa, saa h�rist�m��n korvia. Yhden pitk�soiton ja muutaman lyhyemm�n tuotoksen verran 2000-luvun alkuvuosina hurmannut indievalleilu-yhtye p��tti aikanaan p�iv�ns� turhan nopeasti. Kun samaan pakettiin Kujasalojen kanssa pakataan mm. Xysmasta ja Mannhaista tuttu ��nij�nteiden venyttelij� Joanitor Muurinen ja toisessa kitarassa vaikuttaa yhden Suomen parhaista orkestereista eli Sur-rurin Ville Vuorenmaa niin johan alkaa ennakko-odotukset olla korkealla. Tied� sitten kuinka paljon Jarkon, Villen ja viisikon t�ydent�v�n, mm. Jumalan ruoskasta tutun basisti Jyrki Nissisen taustasta l�ytyv� Seksihullut-yhtyelinkki on mahtanut vaikuttaa GP&G-orkesterin syntyyn..?

Mist� sitten on kyse? No, Verduran julkaisemalla komealla kymmenraitaisella vinyylill� liikutaan tumman kaihoisan ja avaran draamallisen vaihtoehtoisemman kantripoljennon parissa. Muurisen laulu kaartaa jylh�sti kaartavassa mollissa, b�ndin soitto on kaihostaan ja melankoliastaan huolimatta mukavan kepe�� ja irtonaista. Jylhyys ei k��nny mahtipontiseksi tiiliskiveksi vaan herkkyys s�ilyy. Avausraita Sing My Girli� huomattavasti kipakammin laukkaava You Can Trust Me pit�� sis�ll��n ihan riehaantumiseen asti ylt�v�n kipin�n, muttei silti ala keulimaan. Silti tunnelman puolesta se ett� Last Dance rauhoittuu asian ��relle palvelee Joanitorin laulun vaikuttavuutta paremmin � avara kaari nostaa parhaimmillaan niskakarvat pystyyn, joka yleens� on melkoisen hyv� merkki. Kyll�h�n se Sergion ja miksei Sur-rurinkin junnaustausta paikottain nostaa p��t��n my�s Gunpowder-soitossa, eniten ehk� sellaisena kaikuisena viipyilevyyten�. Mausteita osataan k�ytt�� koristeena mahtavasti, olipa sitten kyseess� vaivihkainen piano tai hillitysti hy�dynnetty foni. Pidemm�lle p��st�ess� vahvimpia poltinj�lki� t�rykalvoille j�tt�v�t t�ss� vaiheessa Across The Desertin hillitty jylhyys, Hounds Of The Devilin huohottavampi jykevyys ja tumman utuinen The Train Has Passed. Mit��n varsinaista motkotettavaa viisikon komeasta debyytist� ei ole, mutta todellisen arvonsa levy osoittanee siin� kuinka isoksi se pystyy kasvamaan pidemm�ss� kuuntelussa. Noin reilun kymmenen py�r�ytyksen j�lkeen t�hti� tuikkii jo ainakin se nelj� viidest�.