Charon: A-Sides, B-Sides & Suicides

Spinefarm

Charonin edellinen studioalbumi ilmestyi viisi vuotta sitten, eik� jatkoa ole edelleenk��n luvassa. Ven�ht�nyt julkaisuv�li ei n�in� p�ivin� toimi b�ndin eduksi, joten nyt on koittanut ensimm�inen kokoelman aika. P��lle kahden ja puolen tunnin mittainen paketti on kahden levyn sek� kolmenkymmenenkahdeksan siivun mittainen katsaus menneeseen.

Levyist� ensimm�inen keskittyy ilmeisimpiin hitteihin sek� suuriin kappaleisiin, j�lkimm�isen ker�tess� kasaan promoja, demoja sek� bonusbiisej�. Pelin avaa herrojen Lepp�luoto, Tuohimaa, Hautam�ki & Karihtala ty�st�m� uunituore The Cure, jonka suoraviivaisessa paahdossa on kuultavissa sopivassa suhteessa niin kuusysi� kuin Valoakin. Debyyttialbumi Sorrowburnilta mukaan on ylt�nyt vain kaksi kappaletta, eiv�tk� b�ndin kaksi viimeisint� pitk�soittoa, Songs for the Sinners ja The Dying Daylights, saa juuri t�t� kummoisempaa asemaa. Valinta on sin�ns� ymm�rrett�v� sill� vuosituhannen vaihteessa julkaistut Tearstained ja Downhearted olivat juuri ne albumit, jotka selvimmin muokkasivat yhtyeen ilmaisua. N�ist� kumpainenkin on edustettuna viidell� kappaleella, ja esimerkiksi suoraviivaiset Christina Bleeds, Bitter Joy sek� hitaammin kaarteleva Craving ansaitsevat jokainen esille noston.

Harvinaisuuksista kasattu kakkoslevy on se, joka j�� monella luultavasti hyllyyn ensimm�isen kuuntelukerran j�lkeen. 90-luvun alkupuolella Charon oli viel� puhtaasti death-b�ndi, jonka ensimm�iset pikkukiekot olivat raakaa sahausta. T�t� muistuttaen kiekko p��ttyy yhdentoista kappaleen mittaiseen death-rynnistykseen, joka on valovuosien p��ss� Charonista vuosimallia 2010. Biisit k�rsiv�t keng�nnauhabudjeteista sek� kahden sentin angstista, mutta suuren innostuksen ja potentiaalin voi yh� kuulla jopa Declinen vihaisesta murinasta sek� Tempestarsin n�pp�r�st� rakentelusta.

Arkiston helmist� huomattavasti kiinnostavampia ovat aikoinaan sinkuille bonuksiksi p��tyneet raidat. V�litt�m�sti koukuttavat Divine ja Re-collected kelpaisivat monelle b�ndille vaikka itse sinkkuraidoiksi, eik� �rh�kk� Give Nothing j�� n�ist� j�lkeen. Aikoinaan Sorrowburn albumin sessioista yli j��nyt The Cult versiointi Sun King sek� Kentin alkujaan esitt�m� The King is Dead tuovat v�ri� pakettiin. Aurinkokuningas on ajettu sellaisen death-mankelin l�pi, ettei biisi� tahdo aluksi edes tunnistaa, kun taas Kent-siivu esitet��n suurella syd�mell� ja syv�ll� tunteen palolla.

Charonin el�m� t�h�n asti on saatu kiteytetty� kahteen levyyn. N�ist� ensimm�inen palvelee selke�sti b�ndin 00-luvun fanikantaa, joista monelle sinkkuhitti Little Angel edustaa kaiken alkua. Sinkuille j�tetyt helmet syvent�v�t kuvaa, ja jopa 90-luvun �rin�vaihe tuo mukaan oman osansa � tosin yksitoista raitaa raakaa kurkunleikkuuta koettelee jo hiukan k�rsiv�llisyytt�.