I Am Kloot: Sky At Night

Shepherd Moon / PIAS

Manchesteriläistrio I Am Klootin tuorein albumi sukeltaa hyvin kiireettömän ja kauniin klassisen popin maailmoihin. Vaikka pelkistettyä trio-soundia maustetaan välillä hyvin isolla orkestraatiolla jousista puhaltimiin, on keskiössä kuitenkin kaiken aikaa John Bramwellin lämmin mutta melankolinen laulu, joka onnistuu pysäyttämään äärelleen. Andy Hargreavesin lyömät, Peter Jobstonin basso, koskettimet ja taustalaulut ja Bramwellin kitara pärjäisivät helposti ihan omillaankin, mutta kieltämättä orkesterimausteiden käyttäminen tuo melkoisesti lisäulottuvuutta kappaleiden herkkään kaareen.

Sky At Night on albumikokonaisuus. Vaikka kappalemateriaalista löytyy vahvoja sivalluksia ihan yksittäisinäkin raitoina, on paketti sen verran toimiva kokonaiselämys että suosittelen sen äärelle ja kanssa pysähtymistä. Lähes hilpeä Northern Skies aloittaa matkan hymyllä, vaikka pohjavireessä on alusta asti kosolti melankolista avaruutta. Baaritiskillä haaveileva To The Brink yhdistää ehkä tiivistetyimmin pelkistetyn askeleen kauniisiin jousiin – tiskiltä taivaisiin asti kaartava tumma kauneus astelee kuvankauniilla valssilla ihanan kaihoisasti. Fingerprints vaihtaa vielä mollimpaan pohdiskeluun pianoineen, näppäilyineen ja vispilätahteineen sielua hirttävästi ja on heti perään toinen napakymppi. Massiivisempaa kaarta käytetään mausteena hyvin harkiten ja hillitysti, toimivana vastapainona hissuttelulle. Tahti hidastuu entisestään Latelyllä, joka sukeltaa vieläkin syvemmälle jumittavan yökerhohiippailun ja korkeuksiin kasvavien kliimaksien yhteenliimaamisessa. Tuntuu että jokainen sipaisu on viimeiseen asti mietitty mutta silti ne nivoutuvat yhteen luontevasti.

Nuotiokitaranäppäilyyn luottava, avaraan tähtitaivaaseen tuijotteleva I Still Do onnistuu isompien kaarien puutteellaan pysäyttämään kaikuisasti puhelaulavan kauneutensa äärelle. The Moon Is A Blind Eyen isommin orkestroitu kasvava duurinäppäily on siihen perään erinomainen sävellys, Proofin reippaampi poljento piristää ja isompi paletti viehättää kun taas It´s Just The Night hidastaa jälleen pianon äärelle aamuyön kiireettömällä pohdiskelulla. Levyn pisintä kappaletta, kuusiminuuttista Radiationia kasvatetaan hyvin pienestä melko massiivisiin mittoihin, sortumatta kuitenkaan jylhyyteen tai ärsyttävään mahtiponteen. Siihen perään vielä jälleen kiireetön Same Shoes niin upea öinen albumi on paketoitu.