Vinokäyrä: Vinokäyrä

Tajuttomat Levyt

Vinokäyrän parinkymmenen minuutin mittainen esikoinen on aika tyypillinen debyytti siinä mielessä, että se sohii vähän joka suuntaan. Yhtyeen musiikillinen perusta on toisaalta myös aika tukeva, joten sen tyypillisyyttä epämäistää tervehenkinen jaloillaan seisominen. Jo vuonna 2000 Tampereella perustettu Vinokäyrä soitti aikoinaan hc-punkkia Terveiden käsien hengessä ja teki siinä ohessa kourallisen keikkoja ja pari demoa (mm. hieman liimanarinamaisesti nimetyn Kaikki joilla on harmaa raita villapaidassa on homoja -EP:n) ennen telakoitumistaan vuonna 2003. Musiikki voitti neljä vuotta myöhemmin ja viimeisen reilun vuoden satoa voi kuulla nyt ilmestyneeltä Vinokäyrän itsensä mukaan nimetyltä levyltä.

Vinokäyrän klassinen kitara-basso-rummut -yhdistelmä luottaa yhä vahvasti alkutaipaleensa mieltymyksiin. Vauhdikasta punk-metelöintiä sävytetään kuitenkin kaikenlaisella. Yhdeksään (tai kymmeneen, kun mukaan laskee 20 sekunnin mittaisen "piiloraidan") biisiin mahtuu niin melodiseen punk-rockiin, villin pohjolan rautalankaan ja post-sitä-sun-tätä -osaston kasvatteluihin kumartelevia piirteitä. Albumilla liikutaan luonnollisesti 17 sekunnin mittaisen ja nelissanaisen HPKR:n kaltaisesta pikabiisistä hieman pidempiin ja moniulotteisempiin kappaleisiin.

Alkuun albumi tuntui rujolta ja kulmikkaalta, eikä se oikein päästänyt liki. Muutaman tehosession jälkeen huomaa kuitenkin nauttivansa mielettömästi levyn äkkipikaisemmista ja kieroon kasvaneista punkbiiseistä sekä ihastelevansa rockbiisien tiheäsäikeistä tunnelmaa. Esille nousevat erityisesti tummasyinen päätöskappale Paska sinfonia ja veikeän poukkoileva Ei näille maille vaikka ei levyllä yhtään varsinaisesti turhaa biisiä olekaan. Laaja-alaisuudesta huolimatta Vinokäyrällä on tunnistettava oma ääni. Se ei ehkä ole johdonmukainen, mutta pidemmälle se kantaa kuin kaverin lainattu.