Kent: En plats i solen

RCA

Ennen oli tunnetusti kaikki paremmin. Rantaviivan tuntumaan sai pystyttää kesämökin, jonka jätevedet pilasivat vesistön viiden kilometrin säteeltä, levykokoelma kulki kätevästi mukana täysperävaunullisessa rekka-autossa ja vielä myöhempinäkin vuosina töllöstä tuli Pöllölaakson aarteen ja HeartMixin kaltaisia viihdehelmiä. Silloin julkaistiin myös tuplalevyjä, kunnes joku äkkäsi, että erillisinä julkaisuina lyhyen ajan sisään molemmista voisi saada täyden hinnan.

Tämän vuosituhannen esimerkeistä Radioheadin Amnesiac ja System of a Downin Hypnotize sisälsivät hyviä hetkiä, mutta jäivät kokonaisuuksina ”emolevyjensä” Kid A:n ja Mezmerizen varjoon. Itselleni tulee mieleen vain yksi tasainen levyduo: Bruce Sprinsteenin Human Touch ja Lucky Town, jotka olivat molemmat lähes yhtä surkeita esityksiä. Nyt ”duolevyjen” tekijöiden joukkoon liittyy Kent, toisella albumillaan reilun seitsemän kuukauden sisään.

Viime syksyn julkaisuruuhkassa ilmestyneen Rödin pikkuveljen kansi on napattu kuvatoimiston valikoimista ja sanoitukset on lyöty tyhjien valkoisten sivujen päälle, mutta missään nimessä meidän ei pitäisi uskoa, että panostus olisi jollain tapaa vähäisempää kuin edeltäjällään. Vaikka osa biiseistä onkin Rödin jämiä, bändi halusi levyttää laulut niiden ollessa vielä tuoreita. Albumi julkaistiin vielä samassa kuussa kuin äänitykset päättyivät, mikä selittää visuaalisen puolen vaatimattomuutta.

Nimi ja kansi herättivät toiveita siitä, että Kent vihdoin päästäisi maailmalle ne kaikki 10 duuripoppistaan, jotka 20 vuoden aikana ovat väistämättä vahingossa syntyneet. Suomalaisella melankolia-asteikolla kappaleet ovat toki lähes kesähittejä, mutta varsinaista muutosta kahteen viimeisimpään konevaikutteiseen albumiin En plats i solen ei tarjoa. Kymmenen, kesän kunniaksi hiukan kevyemmän Kent-palan joukkoon ei isoja huteja mahdu, mutta helmet ovat lähes yhtä vähissä.

Olisi kiva tietää, mitkä biisit olisivat ehtineet jo Rödille, sillä näiden kahden levyn materiaalista saisi yhden niin kovan albumin, että se olisi taatusti komeillut vuosiäänestysten kärjessä. Uudella levyllä parhaiten rullaavat Glasäpplen ja komea Passagerare, joka jatkaa bändin hienojen päätösraitojen sarjaa. Kent kaipaisi silti Musen ja U2:n tapaan uutta suuntaa. Ehkä akustisempi lähestymistapa tai suuruudenhulluutta hipova jylhyys voisi toimia, jos ilopoppis on kerran liikaa.