Solomon Burke: Nothing´s Impossible

E1

Solomon Burke, ”The King of Rock and Soul”, vakuuttelee uuden levynsä otsakkeella ettei mikään ole hänelle mahdotonta. 1960-luvulla aloittanut Burke on tehnyt pitkän uran, muttei koskaan noussut suurimpaan mahdolliseen suosioon vaikka tärkeä nimi onkin. Ne klassisimmat levytykset ovat tietenkin alkutaipaleelta, mutta tuotannon laatu on pysynyt suht hyvänä myös parina kolmena viime vuosikymmenenä. Tämän tietää mies itsekin, koska tapaa esiintyä pönöttäen kultaisella valtaistuimella.

Uusin levy, Nothing´s Impossible, pitää sisällään kaikki klassikon ainekset. Lopputulokseen on nimittäin Burken lisäksi vaikuttanut kuulu tuottaja Willie Mitchell, joka viimein pääsi työskentelemään toisen Etelän soulin legendan kanssa. Albumia on mahdotonta kuunnella ajattelematta sen taustaa. Burke kertoo kansilehdessä, kuinka hänen ja Mitchellin oli määrä tehdä yhteistyötä jo aikoja sitten. Vuosikymmenien ajan herrat kuitenkin olivat vain satunnaisessa puhelinyhteydessä, koskaan tapaamatta toisiaan, saati että studion puolelle olisi päädytty.

Vuonna 2008, ollessaan keikalla Philadelphiassa, Burke päätti matkustaa Memphisiin ja vihdoin tavata Mitchellin. Herrat kohtasivat, ja olivat studiossa parin tunnin päästä. Sessiossa nauhoitettiin Nothing´s Impossiblelle päätynyt, albumin hienoimpiin raitoihin lukeutuva hidas gospel-henkinen soul-pala Dreams. Hyvin menneen alkusysäyksen jälkeen Burke häipyi bisneksiensä perään kotipuoleen, mutta palasi Memphisiin viideksi viikoksi saattamaan työ loppuun.

Klassikon ainekset, kyllä, mutta lopputulos ei ole osien summaa suurempi. Burke laulaa parhaimmillaan hienosti, kuten edellämainitulla kappaleella Dreams. Myös You Needed Me on tässä suhteessa mainio. Pintaan miksattu Burken ääni menee suoraan sieluun asti ja vääntää siellä väkevästi. Laulajan ikä kuuluu lievänä huojuntana, mutta se tekee esitykselle vain hyvää. Hyviä raitoja on muitakin, esimerkiksi sanoituksellisesti hiukan falski rakkauslaulu Say You Love Me Too, joka Burke saa kuulostamaan siltä, että hän oikeasti tarkoittaa kaikkia laulamiaan latteuksia.

Missä sitten klikkaa? Mitchellin perinteitä jatkava, jousilla ja puhaltimilla kuorrutettu tuotanto on hyvää, mutta jotenkin, noh, sielutonta. Soitossa ei kuulu hiki, tuska ja hurmos, vaan koko ajan takaraivossa elää häiritsevä ajatus Burkesta ja palkkatöitä tekevistä studiomuusikoista. Etenkin nopeammat kappaleet kärsivät laimeudesta. Esimerkiksi rock-soul You´re Not Alone on kummallisen vähäverinen esitys, joka on ensikuuntelun jälkeen helppo ohittaa. Toinen syy lievään pettymykseen on kappalemateriaali, joka olisi voinut olla väkevämpää. Albumin arvo on siitä huokuva kahden vanhan muusikon kohtaaminen. Burke jatkanee levyjen tekemistä tämänkin jälkeen, mutta tammikuussa kuolleelle Mitchellille se jäi viimeiseksi.