Runneltu: Selkäranka

Enpä tiennyt oikein mitä odottaa, kun tungin Runneltu-orkesterin debyyttialbumin ensi kertaa soittimeeni. Toki bändi oli tuttu jo toissavuotisen demon tiimoilta, mutta miten kaava mahtaisi toimia pitkäsoiton muodossa? Pelot osoittautuivat kuitenkin ylimitoitetuiksi ja vähintäänkin puolittainen positiivinen yllätys odotti jo nurkan takana.

Runneltu on lähtöisin kristillisistä piireistä, mutta yhtye ei saarnaa syntisten polttamisesta, tulesta tahi tulikivestä, vaan keskittyy nykyisen maailmanmenon tarkkailuun sekä elämän epäkohtien kritisointiin. Eikä sen puoleen – kyllä noissa aihepiireissä riittää myös läpikäymistä, sillä pahuus on paljon muutakin kuin alakerran atrainta heristelevä sarvipää. Yhtyeen musiikissa rosoinen core ja metalli sulautuvat tujuksi tuuttaukseksi, eikä kumpikaan puoli nouse määrääväksi. Biisit ovat nopeita tulirynnäkköjä ja siivuista vain kaksi ylittää kolmen minuutin virstanpylvään. Vastaavasti joukosta löytyy neljä alle minuutin mittaista raitaa, joten sävellysten keskimitta on core-bändeille ominainen.

Kiihkeistä pikataipaleista eturiviin puristuvat alkumetreillä kuultavat Sinä kuolet sekä nimibiisi Selkäranka, joka on toinen kiekon yli kolmeminuuttisista teoksista. Ärhäkän alun jälkeen materiaali tasapäistyy aavistuksen verran ja vaikka sovituksilla saadaan luotua vaihtelua, eivät iskut ole enää niin ärhäköitä. Ideoita siis piisaa ja näkemystäkin löytyy, mutta pitkäsoiton mitta on bändille vielä liian pitkä. Lupaava avaus silti, josta on hyvä jatkaa kohti uusia mittelyjä.