Hawkwind: Blood of the Earth

Plastic Head

Space rockin suurlähettiläs Hawkwind syntyi Rakkauden kesänä 1969, aikana jolloin mikä tahansa oli vielä mahdollista. Sittemmin monet haaveet ovat murtuneet, mutta Hawkwind jatkaa vakaasti eteenpäin sillä tiellä, minkä 40 vuotta sitten julkaistu debyyttialbumi jo aikoinaan kivesi ryhmän eteen. Blood of the Earth on bändin kahdeskymmeneskuudes pitkäsoitto ja Dave Brock kuulostaa yhä siltä kuin olisi vasta perustanut bändinsä.

Mukana matkassa on jo 80-luvulla riveihin liittynyt rumpali Richard Chadwick, mutta muuten kokoonpano on mennyt (jälleen kerran) uusiksi Brockin ympäriltä. Kitaristi Niall Hone ja basisti Mr Dibs edustavat uutta voimaa, mikä kuuluu positiivisena voimana kiekon soundeissa. Koskettimien taakse on löydetty pienen tauon jälkeen jälleen Tim Blake, jonka soittoa on aina ilo kuunnella.

Levyn yhdestätoista siivusta löytyy kaksi uudelleentulkintaa; Sweet Obsession ilmestyi jo Brockin soololevyllä Earthed to the Ground vuonna 1984, ja You´d Better Believe It kuultiin ensi kerran Hawkwindin klassisella Hall of the Mountain Grill -studioalbumilla. Ensin mainitun vauhdikas rock piristää mukavasti sci-fistelyä, mutta uusi versio jo klassikoksi nousseesta You´d Better Believe It –siivusta ei kyllä tuo mitään uutta kuvaan. Lämmittelystä herääkin kysymys, miksi liittää mukaan tämän kaltainen lämmittely, joka ei vahvista millään tavoin kokonaisuutta?

Albumin avaava biisikaksikko Seahawks / Blood of the Earth on onnistuneimmin päivittynyttä Hawkwindia. Ilmassa on jälleen avaruuden suhinoita, pitkiä kitarapyörteitä sekä ambientmaista aaltoilua, joka päättyy Wraithin vankkaan rokkaukseen. Onnistuneen alun jälkeen suunta kuitenkin katoaa. LOTR-soundtrackeista kierrätetyt ideansa häikäilemättä napannut Green Machine, sekä aivan liian monta palasta samaan kuvaan tunkeva Comfy Chair ovat selkeimpiä osoituksia siitä, että ulkoista tuottajaa olisi kaivattu kipeästi. Ristiriitaisen kokonaisuuden sulkeva Starshine paikkaa sentään paljon seitsemän minuutin mittaisella ambient-paratiisillaan, joka päättää matkan sinne mistä se alkoikin: tähtitarhojen taakse.