The Hangmen: Lost Rocks – The Best Of

Hype Records

The Hangmenin historia tuntuu monessa kohtaa mielenkiintoisemmalta kuin yhtyeen tekemä musiikki, vaikka tarina on se tavallinen: Vuonna 1984 Bryan Small jätti Missoulan pikkukaupungin ja suuntasi Los Angelesiin toteuttamaan rockunelmaansa. Mm. The Stoogesista intoillut Small perusti yhtyeen, jonka alkukantainen bluesin ja punkin likaama rock onnistui herättämään siinä määrin oikeanlaista huomioita enkelten kaupungin pikkuklubeilla, että yhtye löysi itsensä viisi vuotta myöhemmin suuryhtiö Capitolin palkkalistoilta. Kun muoville prässättynä valjuksi muuttuneesta The Hangmenista ei ollutkaan tukkahevin kyllästämässä maailmassa hardrockin ykkösnimeksi, päätyi ura Capitolilla nopeasti.

Mutta Small ei lannistunut. Toisen suuryhtiön antamien potkujen ja Geffenin hylkäämän kakkoslevyn (jota ei koskaan julkaistu) kautta mies johti yhtyeensä liki vuosikymmenen mittaiseen obskuriteettiin. Keikkapaikat pysyivät pieninä, esikoislevy The Hangmen ei saanut seuraajaa ja päihdeongelmat seurasivat toisiaan. Luovuttamasta kieltäytyvä Small selvisi vuosituhannen vaihteen paikkeilla vieroituksesta, vakiinnutti The Hangmenin miehistön, ja loi yhtyeen kakkoslevyn, pienyhtiöksi laskettavan Acetaten julkaiseman Metallic I.O.U:n. Yli viisitoista vuotta yhtyeensä perustamisen jälkeen Small löysi sille kodin ja levykin oli jonkinasteinen arvostelumenestys.

Tätä valoa vasten kotimaisen Hype Recordsin vain Suomessa julkaistun kokoelman Lost Rocksin saatekirje tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä. The Hangmeniä kitaristi Rane Raitsikan yhtyeeksi tituleeraava lärpäke ei sanallakaan mainitse Smallia, joka tämänkin kokoelman 18 biisistä on tehnyt kaikki paitsi yhden – siitä viimeisestä vastaa Smallin kanssa Social Distortion -mies Mike Ness. Raitsikka, Smackin kitaristina, The Ballsin perustajajäsenenä ja Mannan isoveljenä tunnettu Harri Jäntti on toki soittanut The Hangmenissä yli puoli vuosikymmentä, mutta ei esiinny kuin seitsemällä Lost Rocksin biisillä.

Lost Rocksilla on materiaalia jokaiselta Metallic I.O.U.:n jälkeiseltä Hangmen-levyltä sekä kolme ennen julkaisematonta demoa 80-luvun puolivälistä. Ohutsoundiset ja mitäänsanomattomat demot olisi voinut jättää poiskin, mutta muuten kokoelma välittää yhtyeestä olennaisen ja siitä muodostuu jopa kokonaisuus, vaikka biisit ovat lähinnä sattumanvaraisessa järjestyksessä – etenkin jos ei ole ehdollistunut alkuperäisten albumien biisijärjestyksille. Laajahkolla skaalalla operoivat biisit ovat ennen kaikkea osoitus Smallin kyvystä luoda mukaansatempaavaa, tyyliuskollista ja viileän toimivaa rockia bluesin, kantrin ja punkin pohjalta. Nessin tuottamat biisit herättänee Social Distortion -ystävien kiinnostuksen ja on yhtyeiden perinteisiin nojaavassa oman tien kulkemisessa yhtymäkohtia, musiikillisestikin.

Lost Rocks tarjoaa reilun tusinan ohittamattomia The Hangmen-standardeja ja lienee onnistuneimpia Smallin elämäntyötä esittelevistä levyistä. Ei tyhjäkäyntiä vaan vajaa tunnin verran vahvoja melodioita, groovea ja asenteella esitettyä rockia, joka kuuluu kaduille.