Jaill: That´s How We Burn

Sub Pop

Vincent Kircherin yhdessä Austin Dutmerin kanssa vuonna 2002 perustama Jaill on hakenut muotoaan pikkuhiljaa. Milwaukeelaisnelikon lopuista jäsenistä nykyinen basisti Andrew Harris on kaikkiaan neljäs tontillaan, mutta ensimmäinen jonka kanssa homma on natsannut. Homman täydentävä kitaristi Ryan Adams(!) liittyi joukkoon iloiseen debyyttilevytys There´s No Sky (Oh My My)n kiertueella vierailtuaan ensin plätyllä soittamassa. Iloinen on ihan sopiva sanavalinta myös yhtyeen musiikilliseen antiin, vaikka rullaavassa särögarage-lo fi-voimapopissa on rennon höntyilyn ohella myös tummempaa taustaväritystä ja kokonaiskuvaa vääristävää sanoituksellista vinoutta. Psy-pop taitaa olla yhtyeen oma sanavalinta – joka tapauksessa samaan aikaan rullaavaa ja nopeasti kuunneltuna hiukan mitäänsanomattoman kepeää säröpop-hölkkää että myös tummasti väreilevää ja hallitun kaikuista lofi-psykedeliaa. Jaill trippailee silmät auki ja hymy huulessa!

Toki myös sellaista suomalaiseen korvaan oivasti uppoavaa seesteisempää mollimelankoliaa tarjoillaan – esimerkiksi Thank Us Laterillä. Keskimmäinen totuus on kuitenkin pinnalta kepeä ja syvemmältä mukavan sävykäs säröpop. Angstia tai rankistelua ei tästä 11 raidan paketista löydy. Sub Popin katalogiin yhtyeen anti istuu jotenkin aivan mahtavasti – Jaill voisi yhtä hyvin soitella keventämässä grunge-setien vakavanaamaisuutta tai kepeyttämässä tunnefolkin fiilistelijöitä. Ja onhan vastaavanlaista reipasta kohkaamista tullut ennenkin vastaan tältä legendaariselta indielafkalta.

Jos jokin piirre That´s How We Burnillä häiritsee, niin se ettei biisitarjottimelta ole useammallakaan kuuntelulla irronnut ihan sellaisia kiteytyksiä mitä syventävä kuuntelu lupaili. Ensimmäisen pyöräytyksen harmittoman kepeyden alta paljastuu toki koko ajan lisää mitä enemmän kuuntelee. Silti se viimeinen kipinä… Ei levy silti missään kohtaa kylmäksi jätä – pienesti veikeilevää laulua kuuntelee ilokseen, säröjunnauksen ilmava keveys ihastuttaa ja hymy pysyy huulilla jopa niissä tummemmissakin käänteissä. Jos sanoisi kokonaisuuden kantavan tässä vaiheessa neljään tähteen, voi vaikutelma pidemmän päälle joko laskea kolmoseen jos syvempi koukku ei nappaa kiinni tai nousta täyteen vitoseen mikäli kaivoskuilusta rouhiutuu kunnon kultamurikoita. Joka tapauksessa, innoittava ja iloinen levytys.