Sine Ira: KG & LL

Yellowmic

Sine ira on latinaa ja tarkoittaa suunnilleen tai tarkalleen ilman vihaa tai raivoa. Ajatus on jalo, mutta paikoin kyllä melkoisesti pyydetty – ainakin KG & LL:n tapauksessa. Tehdään se heti selväksi: en jaksa edes yrittää arvostaa suomenkielistä räppiä, jota esittää kielipuolet anglofiilit, joiden ajatus hyvästä tekstistä sisältää pakosta joko suoraan englannista otettuja hokemia tai suomeen enemmän tai vähemmän onnistuneesti siirrettyjä termejä, joilla ei ole merkitystä kuin asianomaisille. Joten jos shieeeet, aiiight ja vastaavat aapisesta löytymättömät välikkeet kuuluvat päivittäiseen sanavarastoosi, voit helposti lisätä levyn pisteisiin yhden tai kaksi, riippuen ongelmiesi vakavuusasteesta.

En ole kielen muuttumista tai sen muokkaamista vastaan, päinvastoin. Useimmiten vain nimenomaan räpissä ajatellaan, että uskottavuus syntyy mm. siitä, että osaa käyttää juuri sillä hetkellä pinnalla olevia jenkkisanontoja tai esittää suomeaan vierain painoituksin. No, niinhän se ei ole, ja siksi apinoinnilla ei yleensä koskaan onnistu peittämään sitä, onko mitään sanottavaa. Ja kun tämä on sanottu, voi todeta ettei Sine & Ira ole lainkaan pahimmasta päästä, mutta onnistuu silti jättämään päällimmäiseksi tällaisen kuvan itsestään.

Sine Ira on Kenneth G:n ja Llapsen muodostama duo, jonka ensimmäinen levy KG & LL on. Taustoja albumille on luonut useampi eri tekijä ja kokonaisuudesta vastaa tuottajana toiminut Pyhimys. Musiikillisesti albumi on itse asiassa hieman tylsä, joten mennään hetkeksi takaisin puhelaulun pariin. Sine Iran molempien osapuolten flow´ta häiritsee omissa korvissani paikoin luonnottomat painotukset, joita ei kannata lähteä perustelemaan esim. runonlaululla, mutta silti räpit ovat pikkutarkkaa työtä, yksityiskohtaista ja suureksi osaksi pontevan kiveksikästä uhoa – menemättä kuitenkaan ylitulkinnan puolelle. Paremmassa maailmassa Sine Iran jutustelua kuuntelisi enemmänkin.

Taustavalinnat ovat kuitenkin turhan onnettomia. Kaksikon tukeva räppäystyyli ei saa alleen kaipaamaansa tukevuutta biiteistä vaan musiikin ja puheen väliin jää ikävä rako. Suurimassa osassa taustoja on ideaa, osa on hienoja, mutta niistä ei ole uskallettu repiä irti tarpeeksi tälle kaksikolle. Albumin tarttuvinta antia edustaa jykevähkö Haista klubi!, jota ei kuitenkaan jaksa kuunnella typerän tekstinsä takia. Muuten jutuista löytyy kyllä ideaa, vaikka paikoin egoja buustataan urakalla: painotus on iskevissä säkeissä, ei niinkään tarinankerronnassa. Siinä mielessä takakannen väitteet tarinasta ovat harhaanjohtavia.

Kokonaisuutena tyylikkyytensä säilyttävä mutta jo puolenvälin kohdilla tylsäksi taittuva KG & LL löytänee kuitenkin yleisönsä.