Andy Bell: Non-Stop

Mute

Erasure-yhtyeen vokalistina vuodesta 1985 palvellut Andy Bell lipuu kohti 50 ik�vuoden virstanpylv�st� siin� miss� muutkin 1980-lukulaisen syntikkapopin ikonit. Parin vuosikymmenen takaista huippukohtaa kunnioittaakseen mies on vertynyt julkaisemaan jatkoa viiden vuoden takaiselle soolodebyytille, Electric Bluelle. Tyrm��v�ll� konepopilla varustettu uutukainen muistuttaa monin paikoin miehen menneisyydest�, mutta katse vuosien taakse ei ole degeneroituneen keski-ik�isen nostalgikon vaan vietteleviin klubisoundeihin pirte�sti viehtyneen synapopparin.

Non-Stop starttaa uhkaavan tehokkaalla electronicaa ja synthpoppia sekoittavalla Running Out -singlelohkaisulla, jonka kautta levyn musiikillinen linjaus tulee jo selville. N�iss� juhlissa ei murjoteta vaan yst�vi� ovat hikinen tanssilattia ja kimalteinen elektropop. Bellin s�velt�j�- ja tuottajatoverina n�ytt�ytyv�n Pascal Gabrielin kautta levylle on tullut tarvittavaa dynamiikkaa ja hittivetoisuutta, onhan Gabriel ollut viime vuosina parrasvaloissa mm. Ladyhawken ja Marina and the Diamondsin taustavaikuttajana.

Albumin edetess� esimerkiksi nimikkokappale Non-Stop alkaa niin j�m�k�ll� dancebiitill�, ett� sill� saisi helposti parinkin diskodatsunin lunastuskuntoon. Pitk�soiton p��tt�v� kaksikko, Dhdq, joka ottaa nimens� sanaleikist� Debbie Harry Disco Queen sek� Perry Farrellin charmilla maustettu Honey If You Love Him (That�s All That Matters) sukeltavat r�iskyv�n homodiskon puolelle. Vain liiallinen vocoder-efektien k�ytt� k�y hiljalleen rasittamaan levyn loppupuolella.

Non-Stop ei edusta pop-musiikkia syv�llisimmill��n, eik� siit� ole pienimm�ss�k��n m��rin kulttuuripiirien puheenaiheeksi, mutta sen kevytmielinen, tanssittava pop on vauhdikkainta ja tehokkainta synteettist� poppia v�h��n aikaan. Running Out, Call on Me ja Will You Be There? ovat kaikki lauluja, jotka varmasti olisivat kelvanneet niin Philip Oakeyn kuin Marc Almondinkin kulta-aikojen hiteiksi.