Iconcrash: Enochian Devices

Dynasty

Helsinkiläinen Iconcrash on hionut toista albumiaan pitkään ja hartaasti. Biiseistä vanhimmat ovat kolmen vuoden takaa, ja studiossa on vieraillut joukko nimekkäitä vieraita Vukin sekä Timo Tolkin johdolla. Yhtyeen primus motor ja perfektionismiin taipuvainen Jaani Peuhu on pitänyt huolen siitä, että elektronisesti ladatun musiikin soundi on todella massiivinen, jossa pieninkin yksityiskohta palvelee suurta kokonaisuutta. Tärkeänä apuna urakassa on ollut Kwanin ja Kilerin tuottajana sekä The Rasmus -yhtyeen kitaristina kunnostautunut Pauli Rantasalmi, joka on ollut äänittämässä ja tuottamassa albumia. Rantasalmen soittoa kuullaan myös niillä kolmella raidalla, jotka hän on säveltänyt yhdessä Peuhun kanssa.

Viisi vuotta sitten ilmestynyt debyyttialbumi Nude nostatti vertauksia Depeche Moden, The Curen ja Nine Inch Nailsin suuntaan. Toisella pitkäsoitolla DM kuuluu yhä vahvana läpi albumin elektronisissa maailmoissa. Samoin etenkin hitaammissa kappaleissa kuten Chaos ja The River on kuultavissa myös Trent Reznorin vaikutuksen kaikuja. Albumin sulkeva ja lähes seitsenminuuttiseksi venyvä Faith osoittautuu myös kuuntelukertojen karttuessa tarpeelliseksi lisäksi, vaikka alkuun slovari turhalta numerolta vaikuttaakin.

Ensimmäiseksi sinkuksi valjastettu Strange, Strange Dark Star, Everlasting sekä Sleeper edustavat albumin ärhäkimmin tarttuvaa puolta, josta se tultaneen muistamaan parhaiten. Kevyen poprockin ja elektron väliin sijoittuvat kappaleet koukuttavat muita siivuja suoremmin, eivätkä vertaukset The 69 Eyesin ja HIMin suuntaan ole enää lainkaan tuulesta temmattuja, vaikka soundillisesti Iconcrash onkin yhä omalla planeetallaan.

Enochian Devicesin kolmannen ja monilla tavoin tärkeimmän osan muodostavat suorat ja kevyet pop-kappaleet, jotka sitovat kappalemateriaalin ääripäät kauniisti yhteen. Mission, Lullaby for Nicole ja Never EVer ovat kukin näppäriä biisejä, joilla Peuhu kumppaneineen pääsee irrottelemaan vähän toisenlaisissa kuvioissa. Kahdentoista kappaleen katras on myös jaoteltu siten, että eri puolet pääsevät vuorollaan esille.

Iconcrashin toinen albumi on tummien tuntojen, modernien soundien sekä muinaisten henkimaailman tuntojen sulatusuuni, joka saattaa aluksi ahdistaa, mutta jolle kannattaa ehdottomasti antaa aikaa. Goottilaisesta maailmasta on napattu mukaan tiettyjä sävyjä, mutta mistään synkästä mustahuulipopista tässä ei ole kyse, vaan Enochian Devices on jotain paljon enemmän.