The Gaslight Anthem: American Slang

Side One Dummy

American Slangilla on etukäteen arvioiden niskoillaan jopa kohtuuttoman suuri odotusten painolasti. Bändin edellinen pitkäsoitto The ´59 Sound esitteli kuin tyhjästä ponnistaneen, loistavan bändin. Sellaisen, jonka messiaanista tulemista oli tässä genressä odoteltu jo tovi. Bändin, joka vastasi ilmeiseen sosiaaliseen tilaukseen raastamalla sydänverellään kasaan joukon äärimmäisen tarttuvia, puhuttelevia ja merkityksellisiä lauluja. Kaikesta tästä kasvoi vielä jonkin määrittelemättömän satunnaisen tekijän vaikutuksesta osiaan suurempi kokonaisuus. Ei ihme, että tuo levy oli monen alaan vihkiytyneen papereissa korkealla rankattaessa vuoden 2008 parhaita levyjä.

American Slang esittelee ensitahdeissaan tuon saman orkesterin. Melankolinen moodi kasvattaa levyn nimibiisissä yksityisistä kokemuksista yleistä tarttumapintaa omaavan lyyrisen saagan, johon kuulija tarrautuu välittömästi. Laulaja Brian Fallonin teknisesti vajavainen, mutta parhaimmillaan äärimmäisen koskettava ääni tuo kokemuksen lähelle, helposti tavoitettavaksi. Biisin jännite, intensiteetti ja bändille ominainen kepeästi punkahtava, mutta pohjimmiltaan hyvinkin surumielinen poljento vie väkisin mukanaan. Valitettavasti tuo jännite ei kestä tällä kertaa aivan koko levyn pituutta. Biisit seuraavat vaivatta toisiaan, usein tempoltaan ja tonaliteetiltaankin samankaltaisina. Materiaali on varmaotteista, kauttaaltaan tasokasta ja parhaimmillaan erinomaistakin, mutta kokonaisuus ei tällä kertaa saa aikaan elämää suurempaa pitkäkestoista tunnekokemusta.

Bändi soittaa komeasti, vaikka ajoittain tahtien välistä pilkistääkin aavistuksenomaisena viitteenä lievä väsymys. Upea Boxer -biisi menettää valitettavasti suurimman osan hienosta potentiaalistaan väljähtäneeseen tulkintaan. Biisien tematiikka pyörii tutuissa aiheissa: mennyt nuoruus, ihmissuhteet, rakkaus, ystävyys. Perusasioiden äärellä siis ollaan jälleen. Laulujen tekstit tavoittavat luonnosmaisen huolimattomilla tuokiokuvillaan edelleenkin hetkittäin jotain äärimmäisen inhimillistä, koskettavaa ja merkityksellistä. Levy potkii, hengittää ja kulkee vaivattomasti, mutta jotenkin tuntuu siltä, että elämä ylöspäin suuntautuvassa nousukiidossa on kuluttanut bändin ilmaisusta sen viimeisen, ainutlaatuisen latauksen ja sykkeen joka nosti edellisen levyn omiin korkeuksiinsa.

American Slang on silti levy, joka paaluttaa The Gaslight Anthemin syvälle maaperäänsä ja omalla epätäydellisellä tavallaankin legitimoi bändin aseman yhtenä sukupolvensa tärkeistä äänistä. Bändi seisoo ylpeän itsetietoisena tukevasti omilla jaloillaan, asemastaan varmana ja itseensä luottavaisena. Edellisen levyn veret seisauttanut loistokkuus ja terävimmät huiput ehkä puuttuvat, mutta kokonaisuutena American Slang on laadukas näyte matkalla kohti seuraavaa etappia.