Harmaja: Lento

Wiima

Charon-mies JP Lepp�luodon johtama Harmaja tuntui debyytill��n l�hinn� mahdollisimman kauas oletetulta mukavuusalueelta t�hd�nneelt� irtiotolta, silkalta kokeilulta ja heviv�en pinnan alla kytev�n monipuolisuuden osoittamiselta. Kakkosalbumi Lennon my�t� leudon tummas�vyist� hissuttelupoppia esitt�v� orkesteri pyrkii n�ytt�m��n innokkaasti, ett� kyseess� on ihan oikea ja toimiva kokoonpano, mik� osoittautuukin positiiviseksi asiaksi. Liven� ��nitetyksi kehuttu levy on el�v�inen ja ehe� kuuntelukokemus.

Harmajan kova vertailu Nick Caveen ei ole tosiaankaan hatusta tempaistua, sill� Lentoa kuunnellessa tulee monin paikoin mieleen nimenomaan tuon raivop�isen herkistelij�n tuotannon lempe�mm�t hetket. Toisaalta levyn ��nimaailmasta tulee my�s jotenkin mieleen Liekin Korppi (2003), liek� se sitten t�n� p�iv�n� jonkinlainen standardi miellytt�v�n orgaanisesti soivan, suomenkielisen tunnelmoinnin saralla. Harmajan levyll� ei kuitenkaan juuri fiilistell� luontomaisemia tai mystiikkaa, tarinamainen ja runollisesti etenev� lyriikka on enemm�nkin avointa ja v�lill� hyvin henkil�kohtaiseltakin tuntuvaa synkistely� - eli ei se heviomena nyt ainakaan liian kauas puusta ole pudonnut!

B�ndin rikkaasta soitinnuksesta ja s�vykkyydest� huolimatta hyvin alaston sovitustyyli kantaa biisej� komeasti eteenp�in, l�hes joka biisist� on osattu kaivaa esiin oikeat asiat ja oikeaan j�rjestykseen. Kappaleet nitoutuvat tunnelman puolesta toisiinsa, mutta ovat samalla kesken��n tarpeeksi poikkeavia, n�in levyyn onkin helppo uppoutua pidemm�ksikin toviksi. Huippuhetkiksi kohoavat nimens� mukaisesti soiva Hauras, ripe�mmin askeltava Liian pime� ja suorastaan varsinaiseksi loppuraidaksi r��t�l�ity, lapsikuorolla varustettu Kuinka me voimme.

Varsinaiseksi ainoaksi napinan aiheeksi nouseekin Lepp�luodon laulu. Miehen ��nen on jo moneen kertaan p��ssyt toteamaan rekisterilt��n laajaksi ja komeasti soivaksi, mutta v�h�eleisemm�t tai erilailla ylily�dyt laulumaneerit istuisivat Harmajan tyyliin paremmin. Lepp�luodon kaiken aikaa vibraava ja v�h�n liiankin t�ydellisesti soljuva tulkinta rikkoo hieman levyn tunnelmaa, kuten osaa sanoituksistakin vaivaava liiallinen mahtipontisuus. N�m� seikat tuntuvat kuitenkin pikkujutuilta siihen n�hden, ett� Lento on omassa genress��n jo todella l�hell� napakymppi�. Joitakuita voi kiinnostaa kertooko se sitten enemm�n Harmajan kyvyist� vai suomalaisen synkistelypopin tasosta, mutta synkeytens� keve�mmin haluavia suosittelisin yhtyeeseen tutustumaan.