Eri esittäjiä: Black Gold Volume III – The Modern Times Of Oulu Rock

Rockpolis

Otsikko kertoo olennaisimman. Oululaisen rockin nykytilaa tässä ruoditaan ja kyseessä on jo kolmas samaa kenttää kaiveleva kokoelma. Komeassa paketissa tarjoiltava kahden CD:n pläjäys jakaantuu luontevasti kahteen osaan. Ensimmäinen levy esittelee 14 biisiä ja artistia popin, rockin ja elektron maailmoista siinä missä jälkimmäinen sukeltaa metallisempaan ja punkimpaan ilmaisuun vastaavalla määrällä. Oulu-rock mielletään monessa kohtaa jollakin tavalla kierolla slangilla juoksevaksi paahdoksi Radiopuhelimien tapaan, mutta kyllä näin pintaa syvemmälle mentäessä tyyliä löytyy hiukan joka suuntaan eikä varsinaista yhdistävää slangia, kongia tai soundia ole. Toki voi todeta että alueen rock-kenttä kuohuu, sykkii ja voi hyvin – sen verran paljon erilaisia bändejä pakettiin mahtuu.

Ykköslevyn käsi alkaa groovella rockilla Moses Hazyn torvien ja kapakkipianon koristaman vauhdikkaan Getting Baldin tahdeissa ja päättyy yhtä lailla juurevaan svengiin The Driven Dynamon In The Arms Of Luciferilla. Niiden välissä poiketaan mm. The Alibiesin kasarikuulaan petshopboys-diskon aulatiloissa, G-ODDin säröelektron rymistelyissä ja GNU avaran suomirockin kaihossa. Mainitsemisen arvoisia täkyjä on näiden ohella monia, kuten Dianin tummasti groovaava rock-pala In the Name Of Love, Blue Frequencyn melankolisesti kaartava ja tummasti väreilevä heleän säröinen In/Out tai Last Pandan komea indiediskopunkhitti Jealous. Suomenkielisen popin rehelliset tulkit Aknestik-mies Jukka Takalo ja heleästi folkahtava Lintula vakuuttavat yhtä lailla. Oikeastaan kylmäksi jättäviä raitoja ei ensimmäiseltä osalta juuri löydy.

Kakkoslevy on sitten omaan makuun haasteellisempi paketti metalleineen, laihahkon punk-viitteenkin ollessa aika raskasta laitaa. Teknisen metallin parissa operoiva Cryptid aloittaa leikin jykevällä mörinällä ja ihan kelvollisella laukalla. Death-orkka Kalmah jatkaa näppäilystä stadionmittaiseen kaareen kasvavalla paahdolla. Punkkimaailmaa syleilevät oikeastaan vain psykedeliaa ja stoneria monen muun esanssin ohella kipakkaan mättöönsä sekoitteleva Viisikko ja Motörheadin hengessä agripunkkiaan tahkoava Lieteallas. Metallisen puolen tarjonnasta mieleen jäävät eniten Foren taito yhdistää aggressiivisuus melodisuuteen, Serenity´s Endin tunnelmametallin ”valmius” ja Depth Beyond One´sin progemetallin moniulotteisuus, vaikka välillä viimeksi mainittu karkaakin hiukan kikkailun puolelle. Tiukkaa potkua irtoaa toki muiltakin ja sävyjä on kohtuullisen monipuolisesti. Esimerkiksi Pisaran Neljäs ratsumies jää jopa päähän asti pyörimään kertsillään ja National Napalm Syndicaten Aching Hunger tekee saman koko kappaleen mitassa.

Mikään todellinen hittikokoelma Black Gold ei oikeastaan ole mutta Oulun seudun signattuja ja signaamattomia kykyjä tuodaan esiin mukavan isolla kädellä eikä materiaali ole missään nimessä huonoa. Löytöjä tästä tekee takuulla jokainen. Toki kuuntelukokemuksena 28 biisin voimin monessa kohtaa enemmän kuriositeetti kuin tehosoittokiekko. Joka tapauksessa, plussan puolelle mennään ja paketti on kyllä viimeisen päälle tyylikäs tapa tuoda kenttää esille.