Julkaistu: 05.04.2003
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Poko
Kuten tuli lokakuussa Musiikki ja media -bileistä kommentoitua, Vaasalähtöisessä Creamstarissa tuntui livenä olevan enemmän nähtävää kuin kuultavaa. Ja kieltämättä levymuodossakin keulahahmo Hannah Norrenan kermainen lauluääni lupaa paljon. Silti kotikuuntelussa Creamstar petraa Pokon julkaisemalla debyytillään huomattavasti ensitapaamiseen nähden. Vaikka yhtyeen popittelevassa, kitaralla ja koskettimilla leikittelevässä radiopopituksessa ei mitään uutta ja erikoisempaa olekaan, on se kuitenkin lopulta ihan mukavaa kuunneltavaa. Rentoa ja suhteellisen harmittoman iloista. En siis sulkisi radiota Creamstarilta.
Levy rävähtää käyntiin vauhdikkaasti sinkkulohkaisu Stand By Men tahtiin ja melkoista rokitusta tuntuu olevan luvassa. Viimeistään kertosäkeeseen mennessä biisi rauhoittelee hivenen alun kosketinhäröilyistä, kaaoshakuisista juoksutuksista ja Hannahin vaanivista huokailuista peruspurkkaiseen päänpyörittelyyn. Vauhtia riittää kyllä mukavasti. Kakkosraita Honey vakuuttaa vielä melko onnistuneesti melankolisemmalla otteellaan ja tarttuvan leijailevalla kertosäkeellään. Tosin ihan samalta kuulostaa myös Holidays & Yesterdays. Melko tyhjänpäiväinen maku jää muun muassa No Good On My Own- ja 12th Of Never -slovareista, Out Of Herellä aistii jotain sukulaisuushakuisuutta The Cardigansin suuntaan. Alakuloinen The Game toimii, samoin Pick You Up niskaa liikuttavine urkukuvioineen. Rokkaava Hold On piristää kivasti levyn lopulla.
Vaikka Creamstarin anti ei missään nimessä ole paskaa, ei se kyllä meikäläisessä aiheuta kummempia värinöitäkään. Suurin ongelma taitaa olla lievä persoonattomuus, ainakin noin kansainvälisiä markkinoita ajatellen. Toinen ongelma on sitten se biisien samankaltaisuus. Lisää tuubaa radioaalloille.
Kommenttien keskiarvo:
