Mariska & Pahat sudet: Mariska & Pahat sudet

Fried music

Muutama vuosi takaperin eräällä suomalaisella iltapäivälehdellä oli näyttävä mainoskampanja, jossa julkimoiden päitä liimailtiin heille epätodennäköisiin vartaloihin. Esimerkiksi filosofi Esa Saarinen oli laitettu takomaan rautaa metallimiehen työhaalareihin. Näitä mainoksia käytetään nykyään kuvajournalismin oppikirjaesimerkkeinä totuttujen visuaalisten järjestysten murtamisesta ja ristiriitojen roolista vavahduttavassa, pysäyttävässä ja kiinnostavassa valokuvassa. Näin luulisi olevan musiikinkin suhteen.

Mariskan asenneiskelmän vastaanotosta päätellen näin ei suinkaan ole, vaikka ainakin minun mielestäni yksi taiteen (johon myös musiikin lasken) tärkeimpiä tehtäviä on herättää keskustelua. Rap-artistin kiero roolileikki on poikinut kommentteja erotiikan tappamisesta ja aitouden elintärkeydestä musiikissa. Ensimmäinen väite paljastaa arvoihimme juurtuneen tiedostamattoman seksismin: emme ilmeisesti ole valmiita siihen, että nainen ehdottelee tässä asiayhteydessä hurjia tai että hän kenties ymmärtäisi ironian päälle.

Vain artisti voi tietää totuuden, mutta tämä arvostelu lähtee siitä, että tarkoitus on tuulettaa iskelmään, vanhaan jazziin ja perinteisiin naislaulajiin juurtuneita yleistyksiä ja rikkoa genren tekstikliseitä. Eli erotiikkaa ei suinkaan ole tapettu, vaan kyseessä on (artistin tuntien) harkittu murha. Tapposyyte viittaa ilmeisesti kappaleeseen Kokkaa mua, jonka teksti kieltämättä menee metsään, mutta hyvin yksinkertaisesta syystä: hedonistisia nautintoja (joista tässä ruoka on se toinen) ei kannata sekoittaa keskenään.

Itse levy on kiusallisen kaksijakoinen: ensimmäiset kolme ja viimeiset kolme raitaa toimivat, välissä on hiljaisempaa. Singlenä julkaistu Suloinen myrkynkeittäjä osuu nappiin, kun pikkukivassa iskelmässä katsellaan hiekkarantaa ja auringonsiltoja - jahka ensin on juotettu ukolle viimeinen ehtoollinen. Isot big band –sovitukset saavat hekumoimaan mielenkiintoisilla livekeikoilla: Mitä kaikkea Mariskan vanhoista lauluista saisikaan irti uusissa vaatteissa! Balladi isolla tuuttausvaihteella, En osaa herkkänä jazzina?

Loppuun ängetyt komeat slovarit sotkevat musiikillista dramaturgiaa ja niiden sijoittelu ihmetyttää: tässä vaiheessako artisti kyllästyi iskelmään? Asenne kuitenkin jäi. Jotain vahvempaa räjäyttää pankin, kun hämyisen jazz-klubin sensuelliherkistelyssä kertoja ei kaipaakaan maailmalla olevaa kultaa, vaan Pasilasta ”jotain vahvempaa”. Ehkä kukkahattutäditkin edes hymähtävät? Universalille Johanna-kaupassa menneen Love Records –tuotannon ystävää lämmittää päätösraita Et löydä oikeempaa: niin soul-Maaritia että hykerryttää.