Fullstream

Kuten populäärimusiikin historiaan perehtynyt lukija tietää, oli progressiivisella rockilla huomattava osuus punk-liikkeen syntyyn 70-luvun lopulla. Kapinan kärki suuntasi progen pahimmillaan itsetarkoitukselliseksi kääntynyttä monimutkaisuutta, 15 minuutin sooloja ja pöhöttyneitä mammuttikietueita vastaan. Norjalainen Ganglion ei vastakkainasettelusta piittaa vaan sekoittaa musiikkiinsa elementtejä vanhoista vihulaisista siinä määrin, että sen musiikkia voisi hyvinkin kutsua proge-punkiksi. Punkin raivokkuus yhdistettynä äkkivääriin biisirakenteisiin toimii ajoittain herkullisesti. Aivan hetkittäin kohkaaminen on niin vakuuttavaa, että mieleen tulee At The Drive-In tehokkaimmillaan. Ganglionin tehoa syö kuitenkin köykäinen miksaus; alapäästä puuttuu potkua eikä soundeissa ole muutenkaan musiikin edellyttämää painokkuutta. Yhdestä puusta veistetyn äänimaailman vuoksi ep tuntui aluksi yhdentekevämmältä kuin on. Vaikutelma paranee lisäkuunteluilla, mutta tietty vaisuus kokonaisuutta silti vaivaa muutenkin kuin vain soundien osalta. Vaisu aura on yllätys, koska periaatteessa kaikki on kunnossa; musiikissa on energiaa ja kappaleissa vaihtelua, kiemuroitakin kylliksi. Maagisuus uupuu.