Collarbone: Pretty Dirty

Mercury

Helsinkiläinen Collarbone räimii toisella albumillaan täydennetyn miehistön voimin, kun kitaravetoisuutta on lisätty yhdellä miehellä. Yritystä levyltä löytyy, mutta airue ei kuitenkaan lähde kunnolla lentoon. Popahtavaa rockia soittavan yhtyeen ilmakuopaksi muodostuu persoonattomuus. Musiikki on tuotannollisesti ja teknisesti tasokasta, mutta levyltä ei löydy sitä omaa juttua. Ennemminkin kuulostaa kuin soundi olisi lainattu suoraan P.O.D.:lta ja Linkin Parkilta, jonka jälkeen suurimpia särmiä on pehmitetty pop-vaikutteilla. En sano, etteikö tällaisella musiikilla radiosoittoa saisi. Kappaleiden pituudetkin ovat kuin suoraan hittikäsikirjasta, mutta eihän lähes jokaista kosiskelevalla materiaalilla järin merkittävää musiikillista uraa yleensä luoda.

Vahvaa valonkajoa levyltä kuitenkin löytyy. Esimerkiksi kappale The Young vedetään sellaisella energialla ja tunteella, että moista saa yleensä mennä hakemaan 80-luvulta asti. Myös Millionaire pistää pillimmätkin lahkeet lepattamaan niin ettei paremmasta väliä. Molemmat kappaleet kuulostavat myös eniten siltä "omalta jutulta". Jos albumi koostuisi näiden kaltaisista melodisesti puhuttelevistä kipaleista, olisi kyseessä aivan toisen tasoinen paketti. Jos saisin päättää, niin vapauttaisin yhtyeen persoonan pop-musiikin ikeestä ja lähettäisin uuteen lentoon, joka voisi päätyä Suomen rajojen ulkopuolellekin.