Huminoita: Huminoita

Omakustanne

Oululainen Huminoita pisti alkuvuodesta sauhuiksi ja yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto on valmistunut täysin omin voimin. Seitsemän raidan ja vajaan neljänkymmenen minuutin mittainen Huminoita on psykedeelisen, progressiivisen ja erittäin rauhallisen rockin tähtialus, joka vie muassaan avaruuden kaukaisiin tähtitarhoihin saakka. Joillain raidoilla määritykseen voi myös liittää Isiksen myöhemmän post-rockin, sekä pienin varauksin jazzin ja jopa post-metalin.

Tärkeintä kappaleissa on tunnelma, joka rakentuu hitaasti pitkien venytysten, toiston sekä kasautuvan massan avulla. Laulua ei juuri kuulla ja saavutettuaan zeniittinsä kappaleet yleensä haipuvat hitaasti samoihin usviin mistä ovat nousseetkin. Albumin pisin raita Ilmatila kuullaan kolmantena, ja se pystyy kiteyttämään kaiken oleellisen yhtyeen musiikista kaikkein selvimmin. Vaimealla kitaroinnilla käynnistyvä biisi kasaa hiljalleen massaansa pääteeman ympärille. Matkalta löytyy pari yleistä rakennetta selkeyttävää suvantoa ja lopulta kun koettaa aika heittää kaikki peliin, yhtye myös tekee sen empimättä.

Huminoita yhdistelee jo edellä mainitun Isiksen raskautta ja 70-luvun alkupuolen Pink Floydin loppumattomuutta onnistuneesti, mutta selkeimmät metalli-vivahteet tekevät kokonaisuudelle hallaa. Esimerkiksi Kolmas silmä kuulostaa kaikkinen örinä-vokaaleineen täysin väärälle kiekolle päätyneeltä, eikä biisinippu muutenkaan pelaa oikein yhteen. Huminoita on selvästi käymistilassa, minkä esikoinen on tallentanut onnistuneesti vaikkakaan ei turhan tasaisesti.