The Pineapple Thief: Someone Here Is Missing

K-scope

11 vuoden ikään ehtineen brittiyhtyeen uuden pitkäsoiton kansi on hieno. Ikkunan ääressä seisova hahmo täynnä muistilappuja luo tunnelman, josta ei oikeastaan voi erehtyä. Suunnittelijana on toiminut Storm Thorgerson, tuo Pink Floydin, Musen ja The Mars Voltan kaltaisten myyvien progejättiläisten luottomies. Bruce Soordin luotsaama The Pineapple Thief asettuu musiikillaankin mainittujen nimien vanaveteen. Ananasvaras (toivottavasti bändi tietää kuinka mahtavan suomennoksen heistä saa) on silti progressiivisuudessaan varsin hillitty ja helposti nieltävä. Se keskittyy hakemaan tunteikkaita melodioita, joiden väliin isketään kohtuullisen hankalia riffejä metallisin soundein.

Tuloksena on parhaillaan laadukasta, mutta enimmäkseen mielikuvituksetonta ja insinöörimäisesti sliipattua massaa. Soordista ei ole solistipersoonaksi, jota haluaisi pysähtyä kuuntelemaan. Ajoittain koko paketti uhkaa nokkamiehen ulinan johdolla taipua keskinkertaiseksi Radiohead-pastissiksi. Näin käy etenkin kun The Pineapple Thief yrittää leijua hypnoottisesti akustisten riitasointujen voimalla. Yhtye on etevimmillään keskittyessään suoraviivaisempaan syntetisaattorien tukemaan sähkökitarointiin. Levyn avaavat Nothing At Best ja Wake Up The Dead liippaavat kyllä tämän tästä hävyttömän läheltä verrokkeja, mutta onnistuvat säännöstellyn koukeroisella menollaan asettamaan riman loppulevyä ajatellen liian korkealle.

Someone Here Is Missing jumittuu tunnelman kehnoon rakenteluun, vetävämmän rockin vähäisyyteen, sekä kaikenlaiseen progeen olennaisesti kuuluvan kohtuuttomuuden puutteeseen. Varovaisuus on näissä peleissä irvokkuuttakin sietämättömämpää.