Jamie Lidell: Compass

Warp

Jamie Lidellin musiikista kertoo paljon se, että mies levyttää kokeellisemman laidan elektroniseen musiikkiin keskittyneelle Warpille. Englantilaissyntyinen, mutta amerikkalaistunut Lidell ammentaa musiikkinsa peruspalikat 1960- ja 1970-lukujen mustasta soulista, mutta kaikki on miellyttävästi hieman vinksallaan. Miehen edellislevy Jim oli turhan kilttiä neo-soulia, mutta Compassilla Lidell hyökkää jälleen kokeelliselle maaperälle.

Compassilla Lidellin suunnistuskumppanina on Beck, joka on tarjonnut tuotanto-, sävellys- ja musisointiapuaan. Yhteistyö tuntuu varsin loogiselta, sillä herrat ovat selkeitä hengenheimolaisia. Kun mukana on lisäksi Leslie Feist sekä jäseniä Grizzly Bearista ja Wilcosta, ei taustajoukoissa ole ainakaan valittamista. Compass on kuitenkin selkeästi Jamie Lidellin show.

Compassin 14 raidan joukosta löytyy vaikka mitä. Avausraita Completely Exposedin rupisesta, beatboxilla höystetystä funkista siirrytään vaivattomasti She Needs Men rakastelusouliin ja You Are Wakingin sähköiseen rytmi-iloitteluun ja You See My Lightin herkkään yksinlauluun. Listaa voisi jatkaa pidemmällekin, mutta pointti lienee selvä. Compass on äärimmäisen monipuolinen levy, jossa riittää tutkittavaa.

Lidellin upea ääni tuo mieleen paikoin Tuomon, mutta on paljon muuntautumiskykyisempi, mikä kuuluu parhaiten vaanivalla Big Driftillä, jolla Lidell kuulostaa erehdyttävästi Chris Cornellilta. Yhteys Tuomoon on myös musiikillinen: kummatkin miehistä ovat yhtä päissään Stevie Wonderista, mutta Lidell muokkaa perinteisiä elementtejä rohkeammin. The Ring esimerkiksi on kuin päivitetty versio Superstitionista.

Näin kunnianhimoiselle levylle mahtuu väkisinkin pari hutia, mutta suurin osa albumista kuluu Lidellin lahjakkuutta hämmästellessä. Kirkkaimpana tähtenä loistaa nimibiisi Compass, joka kasvaa kivuliaan intiimisti tulkitusta balladista suureksi rytmisekamelskaksi vain palatakseen takaisin alun herkkiin tunnelmiin.