Leho

Light Underwater on nyt julkaissut kolmannen omakustanteensa, ja tällä kerralla tulos onkin huomattavasti perinteisempi kuin aikaisemmilla kerroilla. Nyt levylle on reiluun seitsemääntoista minuuttiin runtattu peräti neljä vahvaa kunnon kappaletta.

Musiikillisesti tässä liikutaan nyt jossakin Kraftwerkin Düsseldorf-soundin, Therionin ja varhaisemman Die Kruppsin risteyttävillä linjoilla, silti kappaleissa on riittävästi tarttumapintaa, sekä joitain melko oveliakin koukkuja. Äänimaisemaa hallitsevat väliin äärimmäisen massiiviset ja voimalliset äänivallit, kuitenkin niin että raskas tunkkaisuus pysyy aina vähintään kädenmitan päässä. Ainoa mitä jäin jonkin verran kaipaamaan on monimuotoisuus, vaikka neljän kappaleen annoksena nykyinen LUW toimii vielä kuin junan vessa. Mitenkähän mahtaisi käydä jos tätä taontaa vedettäisiin pitkäsoiton verran...

Englanninkieliset lyriikat ovat lievästikin sanottuna kummallisia, mutta toisaalta hieman nyrjähtäneet sanoituksethan ovat yksi kansallisista voimavaroistamme, ja ehkäpä meidän kaikkien olisi joskus katsottava maailmaa David Beckhamin silmin – kuten levyn toisessa kappaleessa Transcendencessä kehotetaan. Sanoitusten puolustukseksi on kuitenkin vielä sanottava, että viimeisessä kappaleessa Strychnine on jo paljonkin painavaa sanottavaa… Jään mielenkiinnolla odottamaan LUWn seuraavaa askelta.