John Norum: Play Yard Blues

Mascot

Alkujaan norjalainen John Norum k�rsii (ainakin allekirjoittaneen kirjoissa) siit�, ett� mies soittaa kitaraa Europessa. Miten tuosta hard rockin inhokista voisi muka synty� mit��n kelvollista?

Ennakkoluulot voi t�ll�kin kertaa sys�t� sivuun, sill� Norumin seitsem�s sooloalbumi Play Yard Blues on suurilta osin mit� mainiointa juurevaa blues rockia. Herra on kaivanut naftaliinista vanhan Les Paulinsa, tinkim�tt�m�n asenteensa sek� wah-wah-pedaalin, ja tulokset puhuvat puolestaan. Avauksena kuultavat Let It Shine ja Red Light Green High ly�v�t v�litt�m�sti jauhot ep�ilij�iden suuhun, ja rosoinen soitto, tismalleen sopiva tempo sek� Norumin itsens� laulamat vokaalit eiv�t j�t� nurinan varaa. Loputkin ep�ilykset voidaan sivuuttaa kun kolmantena soiva Thin Lizzy versiointi It�s Only Money p��see ilmoille. Norum ei h�pe� edes itsens� Phil Lynottin edess�, vaikkei tietenk��n aivan samoihin sf��reihin yll�k��n.

Play Yard Blues Norum on vahvoilla niin kauan kun Norum malttaa pysytell� bluesahtavan kitararockin parissa, mutta pariin otteeseen harrastettu flirttailu raskaamman metallin kanssa kolisee rumasti mets��n. Homma ei vain yksinkertaisesti toimi, ei vaikka kuinka puristaisi. Kitaristina Norum on armoitettu ja rosoisen bluesahtavaan materiaaliin miehen silottelematon ��ni sopii my�s mainiosti, toivottavasti herra jatkaa t�ll� linjalla sill� kunnon blues-rytyytyst� ei ole koskaan liikaa tarjolla.