J. Karjalainen: Polkabilly Rebels

Poko

Nyt on kyseessä artisti jonka kaikki tuntevat ja tietävät vaikka eivät ensimmäistäkään miehen levyistä omistaisi. Tämä onkin yhtä aikaa Karjalaisen sekä siunaus että kirous. Siunaus siinä mielessä että tunnettuus sallii tehdä tälläisiä totutusta poikkeavia levyjä joiden menestys ei ole itsestään selvyys, ja kirous siinä mielessä että rock-poliisit eivät haluaisi tunnetun artistin tekevän tälläisiä totutusta poikkeavia levyjä.

No, kolmatta levyä amerikan-suomalaisia lauluja mennään jo, eikä niiden rokki-poliisienkaan tarvitse enää seistä keikoilla kädet puuhkassa, sen verran hyvän koti-bile -meiningin on Karjalainen kaikille levyille ja keikoille saanut luotua. Tämä trilogian kolmas osa liikkuukin jo melko etäälle kahden ensimmäisen osan pelkistetystä soundista tuoden mukaan basson, viulun, ja jopa sähköistetyn kitaran. Paratiisin Pojat levyllä haitariaan puristellut V-M Järvenpää on toki mukana myös. Polkabilly Kapinallisten bändiin on puhuttu myös Tommi Viksten ja Mitja Tuurala, molemmat alallaan kunnostautuneita ja monessa liemessä keitettyjä karjuja. Ehtiväthän herrat Karjalainen ja Tuurala tehdä bluesimpaa tuotantoa nimellä Jinx jo kohta 30 vuotta sitten, jotenka jossain määrinhän näitä roots-levyjä voisi pitää paluuna... eh... juurille? Levyllä (tarvittaessa hämmentävästi myös c-kasetilla!) vierailee Marjo Leinonen kappaleessa Hopeinen Veitsi, laulu-suoritus joka aivan varmasti jakaa mielipiteet kahtia. Intrumentaaliakin tarjoillaan yhden annoksen verran, Vingelska -kappaleessa Karjalainen soittelee viulua kuin kokeneempikin heinäsirkka.

Suuren osan uuden Polkabilly Rebels -levyn lyriikoista on kääntänyt suomeksi jo kauan sitten Jenny "Jingo" Vauchon-Viitala, Michigan´in Toivolassa suomalais-alueilla vaikuttanut "ainoa suomenkielinen hillbilly-laulaja". Tästä suurelle yleisölle tuntemattomasta, vasta yli yhdeksänkymppisenä tämän maailman jättäneestä teräsmuorista tuli dokumenttikin joltain YLEn kanavalta viime keväänä. Tuossa dokumentissa hänen laulamansa kappaleet ovat nyt meille tuttuja Polkabilly Rebelsin versiona. Se että Karjalainen on saattanut nämä kappaleet levylle ja siten meidän kaikkien tietoon johtuu siitä että hän oli saanut Jingo-mammalta c-kasetillisen tämän laulamia vanhoja kappaleita. Hyvä näin, sillä nuo kappaleet ovat tämän levyn helmiä! Jingon kynä on sauhunnut vanhan klassikon Wabash Cannonballin äärellä ja kappale toimii käsittämättömän hyvin suomeksikin. Luulin että tämä olisi alun perin Carter Familyn viisu jonka Roy Acuff (ja hieman yllätyksettömästi myös Cash) ja monet muut ovat versioineet, mutta kyseessä onkin vanha perinteinen maankiertäjien juna-balladi. Myös toinen vanha, samoin tavoin perinteistä pohjaava ja lukemattomia kertoja versioitu Battle of New Orleans on taipunut, jälleen Jingon käsissä (suussa? kynässä?) suomeksi, New Orleansin Tappelu on melko suora käännös alkuperäis-tekstistä vaan eipä sitä huomaa jos ei orgista tunne. Karjalan Poikia puolestaan on se viisu jonka orgis-version tuntee kaikki, jos ei niillä kiltimmillä lyriikoilla, niin ainakin Junnu Vainion sanoilla.

Vaikka levy on suurimmaksi osaksi muiden kappaleita, niin kyllä Karjalaisen omat nuotit menevät vielä jonoon ja järjestykseen luoden Hilkka Taskinen-biisin. Tämän tunnelma-palan taustalta löytyy Jukan kirpparilta löytämä vanha kitarankaula jossa oli tuo nimi. Snadisti väkisin väännetyltähän tuo vaikuttaa, paremmin on onnistunut hauska Piru Laulunopettajana johon on saatu mahtumaan sanoja riittävästi. Kappaleen tarina lainaa Robert Johnsonin legendaa, melodia Juicen Napoleonin mopo/Tarzanin Kalsarit -teemaa, ja lyriikan palaset erään kuninkaaksikin kutsutun farmaseutin vankila-aiheista hittiä.

Tämä on trilogian kolmas levy, ja siten minun lasku-oppini mukaan viimeinen pala tähän settiin. Mitä seuraavalla levyllä voisi olla tarjolla? Tämä Lännen-Jukan levyjen sarja kun on edennyt selkeän kehityksen kaaren äärimmäisen rupisesta Charlie Patton ja Dock Boggs -tyyppisestä soundista lämpimästi soivaan hillbillyyn, mikä olisi selkeä seuraava askel?

Oli se mikä vaan, on tämä(kin) kiekko yhdenlainen kulttuuri-teko kotimaisen perinne-musiikin hengissä-säilymisen puolesta. Onhan se tunnettu tosi-asia että parhaiden biisien säveltäjäksi merkitään "Trad."