Nazca: Out

Geoglypk

Jo vuonna 1997 perustettu suomalais-norjalainen Nazca jatkaa tummasävyisen vaihtoehtorockin vyöryttämistä uutukaisella albumillaan Out, joka katkaisee peräti seitsemän vuoden pituisen levytystauon. Edellisellä Non Grata (2003) -albumilla yhtye sekoitti onnistuneesti synkkää, mutta ilmeikästä rockia 60-lukulaiseen psykedeliaan. Uutukaisella Nazca ei petä musiikkinsa ystäviä, sillä heidän musiikkinsa perustuu yhä akustisten ja sähköisten tunnelmien vaihteluihin, jossa on mausteita postpunkin kalmankalpealta laidalta. Varjoisilta kujilta kantautuu tällä kertaa myös astetta enemmän Ennio Morriconeen viittaavia western-henkisiä kaikuja.

Albumin julkaisutiedotteessa yhtye kuvailee itseään osuvasti uushipeiksi ja punkkareiksi ilman irokeesia. Taustaideologia kuuluukin yhtyeen musiikissa ja näkyy albumin symbolisessa kansitaiteessa. Edellisillä levyillään monia vaikeuksia kohdannut ryhmä päätti tällä kertaa pitää identiteetistään kiinni rakentamalla oman studion ja äänittämällä levyn täysin itsenäisin voimin. Musiikillisesti yhtyeen peruspilari on edelleen laulaja/lauluntekijä Karstein Vollen vahva olemus 12-kielisen kitaran varressa. Tutumpien instrumenttien lisäksi yhtyeen soitinkirjoon lukeutuvat tällä kertaa niin neuvostoaikaiset syntetisaattorit, megafonit kuin lelukaupasta hankittu kellopeli.

Nazcan vahvuus on se, ettei se edelleenkään sorru populismiin vaan pysyttelee tiukasti omassa marginaalisessa asemassaan. Viehättävän vähäeleisiä introja viljelevä yhtye on uutukaisellaan selkeästi parhaimmillaan Attituden vieraannuttavan melankolian vallitessa ja toisaalta oivallisen Surfers-instrumentaalin vyöryessä eteenpäin. Apaattisuudessaan vaativa albumi ei kuitenkaan päästä kuulijaa helpolla, eikä monotonisuudeltakaan vältytä. Runsaammat rytmiset vaihtelut ja monipuolisuus jäävät paikoin odottamaan itseään, eikä tarttumapintaa albumin uneliaisiin kappaleisiin löydy tarpeeksi.