Tracey Thorn: Love And Its Opposite

Strange Feeling

Parhaiten Everything But The Girl-duon heleän kantavana naisäänenä tunnettu Tracey Thorn julkaisee kolmannen sooloalbuminsa. Lee Hazlewoodin Come On Home To Men ja The Unbending Treesin You Are A Lover-versiointien ohella levy tarjoaa kahdeksan uutta kappaletta jotka todistavat sekä sen ettei Thornin ääni ole kadottanut vuosien saatossa lumovoimaansa että sen että kyllä Thornin soololtakin hyviä kappaleita löytyy. Toki ihan EBTG:in tähtihetkiin tällä levyllä ei ylletä, vaikka motkotettavaakaan ei oikeastaan ole.

Raukeasti pianonäppäilevä avausraita Oh The Divorces nostaa heti riisutun heleällä ilmellään ja kauniin harmonisella laulukaarellaan fiiliksen korkealle. Kappaleen kiiretön vaivihkainen kasvatus ja hymyävä valssinpyörre nostaa sen levyn eturiviin. Thornin äänen kanssa on ihan turha alkaa pakata rekeä turhan täyteen – pelkkä ääni kantaa matkaa sen verran hyvin että pelkistetympi ilmaisu on oikea ratkaisu. Pysähtymisen teema jatkuu myös Long White Dressillä, mutta ihan edellisen kaltaiseen koukukkuuteen biisi ei yllä. Tosin sen kertosäe nousee parhaimmillaan lähelle mahtavuutta.

Sitten onkin aika vaihtaa tyyliä. Hormones siirtyy kepeän reippaaseen pop-juoksutukseen, edelleen pianolla mutta myös mukavan rikkaalla bändisoitannolla perkussioineen kaikkineen. Pelkästään raukealla näppäilyllä levy olisikin voinut liian helposti lipsahtaa laahaavaksi ja alkaa jumittaa. Tummasyisempi ja öisempi Kentish Down nostaa mielleyhtymiä vahvasti EBTG:n materiaaliin. Johon Thornin ääni tottakai viittaa muutenkin kaiken aikaa… Jälleen raukeasti etenevän biisin komea kaari vakuuttaa, vaikka pientä jumahtamistakin on ilmassa. Ei se tanssibiitti tässäkään välttämättä huono elementti olisi. Kaunistahan tämä toki on.

Kaipaamani biitti löytyy sitten heti seuraavalla raidalla Why Does The Wind? ja edellä pohdiskelemani yhteys toimii ainakin tässä kohtaa oivasti – kaunista kaarta hiukan reippaamman poljennon kanssa, mutta silti yhtä kiireettä kuin riisutuilla näppäilyillä. Lainakappaleista You Are A Lover vedetään hienosti pelkistetyllä hymyllä, Come On Home To Me kohtalokkaasti humisevana duettona (onko tuo nyt sitten Jens Lekmanin kanssa?). Niiden väliin jäävä Singles Bar ei paljoa stressaa vaan haaveilee duurin puolella hissukseen astellen. Levyn päättävät elektro-sykkivä ja mollisti jumittava mutta silti raikas Late In The Afternoon sekä samalla tapaa jumittava mutta levyn vahvimpaan kertsi-osastoon kasvava Swimming. Kokonaisuus on mukavasti tasapainossa, missään nimessä sitä ei ole tarkoitettu tanssisaleihin vaan seesteisempiin tunnelmiin. Onneksi se on sen verran raikas ja pirteä ettei missään kohtaa ala haukotuttamaan. Tracey Thornia kuuntelee AINA ilokseen ja vielä mukavampaa että biisikynässäkin on potkua.