Super Sonic/BMG

Paradise Lost on ehditty alan harrastajien toimesta haudata jo monesti, ja miltei yhtä monta kertaa yhtye on noussut kuolleista. Kun se julkaisi 1997 uuden koneellisemman ja kevyemmän One Second -levynsä moni yhtyeen vannoutunut fani työnsi Paradise Lost -paitansa vaatekomeron ylähyllylle. Tätä seurasi pari vuotta myöhemmin Host -levy, joka osoittautui katastrofiksi niin taiteellisesti kuin myynnillisestikin - yhtye oli selvästi tullut tiensä päähän. Vai oliko?

Tässä taitoshetkessä yhdeksän kymmenestä bändistä hajoaa, mutta Paradise Lost ei olekaan aivan tavanomainen yhtye. Vaikka ryhmää kuritettiin näin jälkeenpäin katsottuna tarpeettomankin rajusti, se ei hajonnut vaan vetäytyi studioon keväällä 2000. Vajaa vuosi myöhemmin julkaistiin uusi pitkäsoitto Believe In Nothing ja merkit olivat nyt jo suotuisammat. Vaikka levyltä kuuluivat selkeästi mielettömät paineet joita jäsenten päälle oli kasattu, on sillä myös ehdottomasti omat hetkensä. Näin saavumme tähän päivään.

Uusin levy Symbol Of Life on, bändin lähihistoria huomioon ottaen, todella vahva suoritus - ehkäpä paras sitten jo klassikoksi muodostuneen Icon -levyn. Musiikillinen tasapaino on löydetty uudelleen ja se kuuluu todella vahvana itseluottamuksena. Nyt vahvat riffit ovat ilmavat ja koneita käytetään mausteena eikä itsetarkoituksellisesti, eikä kenelläkään ole enää varaa haukkua ryhmää "köyhän miehen Depeche Modeksi". Viimevuosien tukahtuneisuus sovituksissa ja suorastaan anteeksiantamaton mielikuvituksettomuus sanoituksissa on vaihtunut vapautuneempaan dynaamiseen soittoon, sekä aivan uudenlaiseen sanoitukselliseen kuvastoon. Toki aihepiirit joista lauletaan ovat yhä täynnä ahdistusta, mutta tällä kertaa synkkyys ei ole itsetarkoituksellista vaan nyt laulajan sielun ahdinko on uskottavampaa.

Tasaisen vahvasta biisinipusta haluan erityisesti nostaa esille kappaleet Isolate ja Erased, sekä kerrassaan loistavan nimibiisin. Vuosituhannen vaihteen ruma taiteellinen notkahdus näyttää olevan ainakin toistaiseksi brittiryhmältä ohitse. Toivottavasti nämä gootti-veteraanit jatkavat valitsemallaan linjalla tulevaisuudessakin, sillä maailmalla on yhä tilausta näinkin tasokkaalle gootti-orkesterille. Voinemme huoletta julistaa Paradise Lostin palanneen, vuosien harharetket toki näkyvät mutta nyt bändi on jälleen oma itsensä.