Roky Erickson With Okkervil River: True Love Cast Out All Evil

Chemikal Underground

Sairaalasta sairaalaan kulkee psykelegenda Roky Ericksonin comeback-albumi. Se on ollut myös miehen itsensä kohtalo, jolla on usein perusteltu sitä, ettei julkaisujen taso aina ole päätä huimannut. Siihen ei nyt ole tarvetta, kun vajaan vuosikymmenen uudelleen saavutetusta itsenäisyydestään nauttinut Erickson on löytänyt rinnalleen oivallisen kumppanin. Okkervil River ja erityisesti keulahahmonsa Will Sheff ovat keksineet Ericksonin kanssa hyvin harmonisen yhdessäolon tavan. Ericksonia aluksi keikoilla taustoittaneesta yhtyeestä onkin tullut tasavertainen kumppani, joka on puristanut 13th Floor Elevators -konkarista hienoja suorituksia, mutta joka myös ymmärtää antaa hänen seistä valokeilassa. Itselleni aina hieman vaisuksi jääneen folk-rock-yhtyeen ja Ericksonin yhteistyö tuottaa, yllättävää kyllä, ennen kaikkea elinvoimaista jälkeä.

Sheff ja Erickson ovat valikoineet useiden kymmenien biisien joukosta kaksitoista, joista muodostuvaa kokonaisuutta raamittavat kaksi mielisairaalassa nauhoitettua biisiä, joiden lo-fista jäljestä huolimatta järisyttävä läsnäolo koskettaa kuin Daniel Johnston herkimmillään. Okkervil Riverin sielukkaat tulkinnat liikkuvat soulin, countryn ja vähäeleisesti folkahtavan rockin parissa, ovat huomaamattaan pehmeitä, tarkkuudessaan järisyttäviä, mutta eivät koskaan liian tunkeilevia. Niistä puuttuu liki täysin Ericksonin materiaaliin yleensä kuuluva juurevuus, mutta ne ovat samalla monitasoisempia, syvällisempiä. Eivätkä ne asetu laulun tai sen tekijän tielle.

63-vuotiaan sekopään comebackalbumi on tietysti omalla tavallaan iso juttu. Ericksonin taustan tietäen, on helppo liittää hänen teksteihin ja niiden luentoihin syventäviä lisämerkityksiä; ikään kuin tietää edeltä, millaista tavaraa on luvassa. Mutta etukäteen on vaikea varautua siihen, että yhtäkkiä eteen lyödään tusinan verran teoksia, jotka raskaista aiheistaan huolimatta ovat täynnä elämäniloa: iloa iloon ja iloa suruun, puhdasta iloa olla olemassa silloin, kun siihen ei pitäisi olla syitä. Rakkautta ja tuskaa sairaalavankeuden aikana luotaavat laulut todistavat lauluntekijästä, jolla on vahva näkemys tunneasteikkonsa kirjosta. Ja joka osaa myös hyödyntää sitä.

Tuskin kukaan osasi odottaa Ericksonilta näin tasapainoista ja mahtavaa paluualbumia, jolta on vaikea poimia kohokohtia. Varmasti suurin kiitos siitä kuuluu Sheffille, jonka vähäeleinen tuotanto ei yritä peittää Ericksonin laulujen nyansseja, ja joka on selvästi auttanut Ericksonia taas löytämään itsensä. Harva on virallisesti luokiteltu ulkoavaruudesta tulleeksi, mutta harva on toisaalta niin hyvä laulunkirjoittaja kuin Erickson. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon tämän tasoista materiaalia miehen sävelvihkosta tai päästä vielä löytyy? Sitä ei ehkä tiedä kukaan muu kuin taiteilija itse. Yhdestä voimme kuitenkin olla varmoja. Roky Erickson on tehnyt soolouransa parhaimman levyn.

Kommenttien keskiarvo:

Krazee-Eyez_Killa kommentoi 18.05.2010:

Pisteet:

Hyvä levy ja ihan hyvä arvio, mutta loppumetreillä arvostelija kyllä mokaa pahemman kerran: "Yhdestä voimme kuitenkin olla varmoja. Roky Erickson on tehnyt soolouransa parhaimman levyn." Väitätkö ihan vakavalla naamalla, että tämä levy olisi parempi kuin Roky Erickson & The Aliens (1980, The Evil One (1981) tai Don't Slander Me (1986). Toki tämä uusi levy on hyvä, jopa erinomainen, mutta sillä ei ole minkään näköistä jakoa edellä mainitulle kolmikolle, varsinkaan kahdelle ensi mainitulle klassikolle.

jani_e kommentoi 18.05.2010:

Pisteet:

Ensinnäkin Don't Slander Me ei oikein ole toiminut mulle. Toisekseen Roky Erickson & The Aliensin kaksi ekaa levyä ovat molemmat erinomaisia, sekä kokonaisuuksina että yksittäisten biisien osalta, mutta en osaa mieltää niitä ihan samalla tavalla soololevyiksi kuin tätä, vaikka tässäkin yhtye taustalla on. Tuntuu olevan hyvin eri mies tuo silloinen ja nykyinen Roky. Eli siksi paras "soolo".