Posteljoona & Ystävät: Irti

Slipoveri

Toisaalta Posteljoonan kolmas albumi onnistuu yhdistelemään toimivasti suomalaista musiikkiperinnettä virsistä ja lavatansseista polkkaan rikkaaseen jamaikalaiseen tyylikirjoon reggaesta aina dubiin ja reggaetoniin. Toisaalta taas pahimmillaan sanoitukset tarjoavat muodikkaampaa piilopaikkaa kaikille aidon tönkköiskelmän faneille. Välillä mennään soittopuolen kokeiluissakin hiukan yli kuten kasarihenkisen avaran kitaratilutuksen kanssa. Onneksi parhaimmillaan Posteljoona ystävineen on mainiossa iskussa.

Virttä 332 lainaava Alkusoitto vetää hengellisen haikeuden regeepotkuun toimivasti Janne Masalinin haitarin ja Erno Haukkalan sousafonin tukemana. Sitkun kiireetön ja sulavasti rullaava sanailu yhdessä Paha-Nuutin ja kuusihenkisen orkesterin kanssa maalailee monenlaista tulevaisuutta, sitku sitä ja sitku tätä… Kertosäekin on torvineen sieltä tarttuvammasta päästä, parempaa A-ryhmää. Ryöstökalastaja narraa naisenpuoleisia vonkaleita vieheellään kevytkenkäisen irtonaisella kesäfiiliksellä toki päähänjäävällä kertsillä mutta jääden edellisen tasosta. Tummasyisempi Korvien välissä ei iske, mutta letkeämpi pohdiskelu Miks en osaa nostaa taas käyrää välittömyydellään. Kauneusihanteiden pinnallisuutta pohtiva Ruma haitareineen ja tanssilavakaihoineen toimii levyn tummemmasta ja rauhallisemmasta päästä oikein hyvin.

Levyn avainraitoja on letkeästi töräyttelevä, kesäisen positiivisesti pohdiskeleva Minne ilo katosi. Dubahtavan kaikuisa hammaslääkärien mainoslaulu Hammasmätä ei tarttuvasta kertsistään huolimatta iske, autereisen akustinen Aamulla toimii aamuvenyttelevänä hyvän tuulen huomenena, jossa Ville Houtun pedal steel on ihan oikeassa paikassa. Mutta onko neljä ja puoli minuuttia jo hiukan liian venytetty henkinen haukottelu? Onneksi nimensä mukaisen heinälatoriehakas Latotanssit pistää jälleen ruista ranteeseen ja pohkeeseen ja laittaa letkeästi bileet pystyyn heinäparven alle. Aika hengellisen oloinen slovarimpi osasto saa ihan kelvollisen päätöksen Taivaanlahjan haikean kauniisti kaartavalla kerrolla. Tosin se kuulas kitaratilusooloilu menee ainakin meikältä hiukan yli hilseen…

Kaiken kaikkiaan Irti-levyn isompi bändisoitto on hyvä suunta Posteljoonalle, rennohko poljento, torvet ja osuvat mausteet haitarista pedal steeliin muodostavat oikein toimivan paketin. Silti koukukkuudessa on melkoista epätasaisuutta ja välillä se tekstillinen anti kääntyy hiukan diibadaabailuksi. Onneksi niitä mainioita tiivistyksiäkin löytyy.