Jussi Kettu: Yliannos bluesia

Propaganda Records

Jo kolmella vuosikymmenellä juurimusiikkia suomalaisittain tulkinnut Jussi Kettu on ehtinyt viidenteen pitkäsoittoonsa. Viidentoista raidan verran pärjätään jälleen kerran kolmella soinnulla sekä yhtä monella minuutilla.

Herkästi sitä varmaan lähtisi taas kerran haeskelemaan kömpelöitä vertailukohtia vaikkapa Tuomari Nurmioon tai Kari Peitsamoon, mutta väittäisin vertaamisen etenkin jälkimmäiseen olevan Ketun kannalta sangen huolimatonta, epäreilua. Musiikin rakennusaineet ovat samat, mutta peitsamolaisen liukuhihnailun yläpuolella. Ja vaikkei kappaleista niin välittäisikään, ei ainakaan taitavasti tehtyjä taustoja voi ohittaa pelkällä ”ihankivalla”. Yleisilme on selvästi blues-marginaaliinsa perehtynyt, pieteettinen, etten sanoisi rakastava, eikä väkisin musta. Studioäänityksiin on saatu sympaattista lämpöä, joka varmasti korostuu entisestään live-esitystilanteessa. Tälle artistille ja musiikille on hyvin vaikea olla vihainen, ja kyllä se radiosoittonsa ansaitsisi.

Suomenkielisyydestä annan yleensä ainakin pienen plussan, vaan valitettavasti muutama riimitön kohta limpsahti allekirjoittaneelle lyriikkanatsille aavistuksen liian janosvalmusmaisella tavalla, joten varauksella kyseiset lisäpointsit myönnän ma.

Ei rock- ja blues-levyjä kuunnellessa saa automaattisesti alkaa nuuhkia, että jahas, mitäs tämä artisti tuo lisää, miten hän uudistaa tätä genreä. Miksi näitä pitäisi aina vaatia? Tämä perinteinen paketti on koossa ja hallinnassa, ja that´s it, hyvä ja sininen on fiilis, keikkakilometrit kuuluvat kuulijalle edukseen.