Axl Smith: People Come First

WAXL

Funkvaikutteiseksi hiphop-albumiksi karsinoidaan esimerkiksi Wikipediassa MTV-juontajan hommista aika monille tutuksi tulleen Axl Smithin debyyttialbumin sisältöä. Oikeassahan siellä ollaan, vaikka moderni soul ja ehkä myös klubimusiikki voidaan nostaa yhtä lailla tapetille. Funk albumilla kuuluu ennen muuta bassossa ja energisessä draivissa jolla levy jammailee eteenpäin. Smithin sanavalmius on jopa yllättävän hyvää, vaikka sanatyöläisestä onkin kyse. Miehen räpäyttely on joka tapauksessa ihan verrannollista jopa kansainvälisellä tasolla.

Albumi maistuu aika isoihin ympyröihin suunnatulta – kauhean maanläheisiä elementtejä ei löydy vaan soundia maustetaan täyteläiseksi ja glitteriä, hörhelöä ja poksuvaa konfettia piisaa ainakin mielikuvatasolla. Feel Homen laajakangassoulia ei oikein voi kuvitella kauhean pieniin kopperoihin kellumaan. Vocoder-sämplellä koukuttava Back To You on säkeessään mukavan tommylindgrenmäisen jykevä, Max C:n falsettiin taipuvainen pehmeä laulu ja Tuomon kosketintyöskentely täydentävät energisesti vyöryvää kokonaisuutta hyvin. Seesteisempi Life Off The Wall esittelee sitä pohdiskelevampaa puolta, maistuen silti yhtä eläväíseltä Staffron levynraapimisilla, The Neotronic Brass Ensemblen torvilla ja Toni Porthenin ja Mamba Assefan lyömillä rikastettuna. Tulee aika vahvasti mieleen esimerkiksi Don Johnson Big Band… Öinen Money on vielä lähempänä mielikuvaa.

Hitiksi nostettu I´m Bad on toisaalta ihan kelpo rallatus, mutta muutamaan muuhun vetoon verrattuna melkoisen yhdentekevän makuinen. Suurin ongelma ehkä onkin se ettei levy missään vaiheessa räjäytä pankkia. Toivoisi että mukavan iloisesta groovesta rypistettäisiin vielä lisää joko munakasta kliimaksia tai riisutumpaa vereslihaa. Jos hiphop-musiikki on liian turvallista, sisäsiistiä tai kilttiä, se ei enää maistu siltä kapinalta joka koko kulttuurin on synnyttänyt. Kaikki kunnia Smithille ja yhteistyökumppaneille levyn harmonisesta groovesta ja pirteydestä mutta jotain tästä vielä uupuu. Silti Smithin valitsema tie periaatteessa toimii oikein hyvin, vaikka valittu sisäsiistin tasainen tunnevalikoima ei sytytäkään sielua liekkeihin.