Taylor Hawkins & The Coattail Riders: Red Light Fever

Sony

Taylor Hawkins on rockin sukupuussa eräänlainen toisen polven Dave Grohl. Taylor Hawkins & The Coattail Riders on siis Nirvanan rumpalin sooloprojektin rumpalin sooloprojekti. Ainoa poikkeus on se, ettei Hawkins ole lähimainkaan yhtä lahjakas kuin yhtyetoverinsa. Yhtyeen kakkosalbumi Red Light Fever on kuitenkin perusvarma rockalbumi.

Taylor Hawkins on sanonut haastattelussa, että uutta levyä tehdessä häntä ei haitannut, vaikka levy kuulostaisi siltä, että hän rakastelee levykokoelmansa kanssa. Ja siltähän se kuulostaa. Petikumppanit tosin vaihtuvat levyn kuluessa ja hyvä niin, sillä esileikki on todella huonoa. Neljällä ensimmäisellä raidalla partnereina tuntuu olevan kehnoja 1970-luvun glamrockareita ja kaljalta haisevia pubiriffittelijöitä, vaikka kansilehdessä seisovat muun muassa Queenin Brian Mayn ja Roger Taylorin nimet. Hetkeksi herää ajatus, olisiko Hawkinsin pitänyt tyytyä sittenkin oman käden onneen.

Onneksi tämän jälkeen siirrytään aistikkaamman rakastelun pariin. Tempoa hidastava Hell to Pay on hienon sumuinen ja Sunshine taas vakuuttaa kevyttä Queens of the Stone Agea muistuttavalla poljennollaan. Keskivaiheen synkähköt kappaleet tuovat mukavasti mieleen basisti Chris Chaneyn edellisen projektin Panic Channelin. Hawkinsin maukas rock-raspikin on huomattavasti miellyttävämpää kuunneltavaa, kun sävellyksissä on järkeä.

Albumin lopettava kappalekolmikko nostaa Hawkinsin sessiot lopullisesti hyvän seksin puolelle. Akustisessa hengessä alkava Don´t Have To Speak nousee lopulta lähelle Queenin massiivisuutta - eikä vähiten Brian Mayn kitaroinnin ansiosta. I Can See It Now sen sijaan on koko paketin verevin rockaus ja sisältää mukavan kieron riffin. Päätöskappale I Don´t Think I Trust You Anymore ei ole maailman paras orgasmi, mutta sen kitarakuvioissa on hienoa jylhyyttä.