Tehosekoitin: Alive II

Levy-yhtiö

Jo kuusi vuotta sitten ensimmäiset jäähyväisensä jättänyt Tehosekoitin kasasi viime vuonna rivinsä ja heitti nopean kesäkiertueen Helsingistä Ouluun. Jäähyväiskiertueeksi kutsutulla keikkarupeamalla nauhoitettu Tammerfestin keikka saa nyt luvan toimia yhtyeen uran ensimmäisen (ja kaiken järjen mukaan viimeisen) livelevyn materiaalina. Taisivat rahat loppua, sanoivat ilkeämieliset, kun kesäkeikoista kuulivat, mutta todistusaineisto korvissa voi sanoa, että kiertueella oli musiikillisestikin hetkensä.

Tehosekoitin oli 90-luvun merkittävimpiä suomalaisia yhtyeitä, jonka monipuolinen tuotanto sai ystäviä yli genrerajojen. Alive II tuntuukin siksi hieman oudolta Tehis-levyltä: yhtyeen repertoaarin keskeisimmät teokset saavat hyvin samankaltaistavan käsittelyn. Niinkin erilaiset biisit kuin C´mon Baby Yeah, Kaukaisimmalle rannalle tai Asfaltti polttaa ovat toki tunnistettavaa Tehosekoitinta, mutta kulmien pyöristäminen on vienyt vähintään puolet niiden tehosta.

Aina taiteellisesti kunnianhimoisena esittäytynyt yhtye näyttäytyykin nyt viihdyttäjänä, ja usein varsin oivallisena sellaisena. Soittotauosta huolimatta kuusikon yhteissoitto on sujuvampaa kuin kenties koskaan, ja joihinkin kappaleisiin sopii mainiosti yhtyeen rooli hämyisen kapakkatunnelman luojana (siitäkin huolimatta, että kyseessä on ulkoilmakeikka). Onkin ironista, kuinka Tehosekoitin vaikuttaa tasapuoliselta yhtyeeltä vasta hajoamisensa jälkeen.

Muutamista katu-uskottavuuden ja musiikillisen osaamisen kohtaamisista huolimatta 15-biisistä albumia vaivaa yksipuolistava tympeys. Toisaalta se on myös elinvoimainen todiste hauskanpidosta. Tehosekoittimella on paikkansa suomalaisen rockin kaanonissa, mutta Alive II ei ole paras tai välttämättä edes kovin hyvä keino lähteä tutustumaan yhtyeeseen, jos se aikoinaan jäi tekemättä.

Klassisen mallin mukaisesti nimetty Alive II on nostalgiaan taipuvainen kokonaisuus, jolla aikuiset miehet ilakoivat menetettyä nuoruuttaan. Se kertoo joukkiosta, joka on kadottanut luomisvoimansa, sekä joukkiosta, joka todistettavasti oli enemmän kuin osiensa summa. Ennen kaikkea se kertoo joukkiosta, joka kai vielä kerran halusi kokea jotain siitä, mikä ei koskaan enää palaa. Klassista, mutta myös melko surullista.