The Radio Dept.: Clinging To A Scheme

Labrador

Kun The Radio Dept. vuosi sitten kesällä julkaisi Clinging To A Schemen ensimmäisen sinkkulohkaisun Davidin, ajattelin, ettei kolmaskin levyllinen samanlaista materiaalia voi kantaa: vähäeleisen kaunista, surisevaa ja tiloja täyttävää, koneellistettua mutta lämmintä popmusiikkia. Nyt, ruotsalaisyhtyeen kolmatta albumia viikkoja kuunnelleena, joudun toteamaan olleeni väärässä.

90-luvun puolivälissä perustettu, nykyisin kolmihenkinen Radio Dept., on julkaissut harvakseltaan levyjä. Esikoinen Lesser Matters ilmestyi vuonna 2003 ja sitä seurannut Pet Grief neljä vuotta sitten. Jo esikoinen osoitti yhtyeen kyvyn toisintaa mm. 80-luvun shoegazingille ja dream popille leimallisia pitkäkaarisia ja utuisia tunnelmia yhdistämällä siihen oman säväyksensä.

Erityiseksi ruotsalaiskolmikon tekee se, että he esikoisen arvostelumenestyksen jälkeen onnistuivat toistamaan tempun seuraavalla levyllään, vielä hyvin samankaltaisin menetelmin. Radio Dept.in vahvuus onkin aina ollut biisien kirjoittaminen. Siksi uutukaisen aiempaa yksinkertaisemmat kappaleet tuntuivat aluksi pettymykseltä. Mutta yksinkertaistetun kuoren alla sykkii rytmisesti monipuolinen sydän.

Clinging To A Scheme ei ole Radio Dept.in levyistä paras, mutta monella tapaa mielenkiintoisin. Se on pelkistetympi ja raikkaampi kuin edeltäjänsä, ja sen rytmiikka kiehtoo kerrasta toiseen. Ja siitä huolimatta albumin tunnusleimallisin piirre on sen unenomainen ja kiireetön tunnelma. Harvoilla yhtyeillä on näin omaleimainen ääni, on se sitten kuinka lainattu tahansa.