Illusionistiset luopiot: Hämäriä seutuja

Omakustanne

Jyväskylästä saapuu kiero debyytti, jonka cd:ssä kohtaamme Juha Miedon, tuplana. Partojen kuninkaan (vai kuninkaiden?) aiheuttama hämmennys on kuulijan vastaanottokyvyn kannalta sopiva pohjavire, Illusionistiset luopiot kun pyrkivät musiikissaan samantyyppiseen hämmentämiseen kuin varhaisempien aikojen YUP tai nuo Seinäjoen silinteripäiset sekopäät, Kuolleet Intiaanit. Tyylilaji on kieltämättä haastava valinta, mutta kenties enemmän bändin kuin kuulijan kannalta. Pinnassa lymyävät vaikutteet voivat tehdä yhtyeen tiestä kivikkoisen kuljettavan, sillä edellämainittujen kaltaisten, omissa sokkeloissaan mainioita asioita luoneiden orkestereiden kuulijakunta on sitä omistautuneempaa sorttia. Vaan puoskarit ja inkkarit ovat kummatkin poissa leikkikentältä, joten miksei suoda luopioille mahdollisuutta?

Hämäriä Seutuja onkin suhteellisen yhtenäinen paketti tarttuvaa rockia, atonaalista hc-mäiskettä, kokeellista kikkailua ja kelvollisia pop-melodioita, mutta jättää valitettavasti kylmäksi. Päällimmäisin syy on vokalisti Jarno Hietalahti, jonka ylilyövä tulkinta ja Jarkko Martikaista liikaakin muistuttava mekastus ärsyttää sitä enemmän, mitä pidemmälle levyä kuuntelee. Niinikään tutunoloisesti hersyvään nokkeluuteen pyrkivät, informaatiota tulvivat sanoitukset eivät juuri auta asiaa vaan saavat luopioiden seudut tuntumaan yritteliäisyydessäänkin väkinäiseltä. Biiseissä on paljon hyviä ideoita ja hienojakin hetkiä, mutta hieman tukkoinen ja ponneton soundimaailma syö soitannasta enimmän iskevyyden melko tehokkaasti - päällimmäisin jälkimaku on useidenkin kuuntelukertojen jälkeen ontuva ja teennäinen. Nuori yhtye vaikuttaa kuitenkin nälkäiseltä, ja vilauttelee potentiaaliaan vähän väliä, joten luopioilta on vielä lupa odottaa vaikka mitä, mutta toivon mukaan räväkämmin ja persoonallisemmin kuin tällä pidemmän mitan pelinavauksella.