Veeti Kallio: Lohikäärmeportti

Universal

Kallion Veetillä on vahva pohja maamme musiikkielämässä. Aikoinaan a cappella -herrakööri Veeti & The Velvets murteli naaraiden sydämiä, nyttemmin mies on kunnostautunut mm. pk-seudun musikaalipuolella ja tv:n Kuorosota-ohjelmassa. Sen myötä Veetistä tuli "mies, joka teki kaljusta seksikkään". Vapise, Kekkonen! Ei ole huono suoritus säilyttää tunnettuus vuosikymmenestä toiseen. Siinä on takuulla auttanut suuresti Veetin olemus, joka on täydellinen paketti linnakundia, merirosvoa ja panomiestä. Veeti on juuri se hellä nallekarhu, jonka syliin käpertyä (tarvittaessa myös tiikeri). Jotain hyvin sympaattista on myös siinä, että hän on "siviiliammatiltaan" suutari. Harmi vain, että sitä hieman huonompaakin puolta on nähty ja kuultu: muistissa ovat esim. Veetin sekoileva tv-mökellys Club For Fiven edessä sekä "klassikko"aseman lunastanut versio Myrskyluodon Maijasta.

Mutta mitä on miehen tuotanto hänen toisella sooloalbumillaan, vuonna 2010? Varmasti hänen näköistään: menevää, hyväntuulista, lähtökohtaisen positiivisuusplussan ansaitsevaa. Automainoskitaravetoinen, paikoin jopa suomigospel-sävyt mieleentuopa poppi on äärimmäisen radiosoittokelpoista ja soivaa, vieläpä erinomainen todistuskappale siitä, että a) Maailman kappaleista 95% pystyy rumpaloimaan peruskompilla ja b) Maailman kappaleista 95%:ssa 3-4 minuuttia on just´ sopiva kesto. Läsnä on odotetusti keski-ikäisen, tunteellisen miehen yleisherkkyyttä, joka on aavistuksen verran iskelmän sinäminä-liukuhihnamentaliteetin yläpuolella. Ehkä olisin kaivannut jonkin verran lisää runollisia, värittäviä kielikuvia, joista paras esimerkki on mielestäni "On talvella taskussaan kevät".

Veeti Kallion uutukainen on sujuvaa, muttei erityisen ajatonta käyttömusiikkia, jolle ei voi olla vihainen. Omimmillaan se on hittiraidassa Kerro mulle rakkaudesta, josta tulee mainiolla tavalla mieleen laulutunteja ottanut Frederik. Fanit voivat surutta lisätä tähditykseen vähintään puolikkaan, mutta rohkeammat irtiotot biisien beat-pop -maailmasta, tai edes vaihtelevammat instrumentaatiot, olisivat kuitenkin mielestäni notkeuttaneet tätä kokonaisuutta merkittävästi.