Man.Machine.Industry: White Thrash Devil in a Jesus Christ Pose

GMR

Kolme vuotta sitten maailmani kallistui jälleen asteen verran, kun näin ruotsalaisen Man.Machine.Industry orkesterin Findustrial Metal Festival -tapahtumassa. Rankkaa industrial metalia takova yhtye kävi tuolloin päälle kuin raivotautinen rakki, ja keikan jälkeen pöytätiskiltä tuli hamuttua mukaan kaikki myynnissä olleet tallenteet.

Keikan avanneet Who I Am Is How I Kill ja The Hunt saavat kunnian avata myös bändin toisen pitkäsoiton, joka paukuttaa maisemaan yhteensä kolmetoista turbo-ahdettua indumetalli siivua. Vauhti on halki levyn kiivaamman puoleinen, biisien rakentuessa kitarariffien ja tukevan soiton ympärille. Rähinässä on selviä yhtymäkohtia viimeisten levyjen aikaiseen Ministryyn, mikä ei ole tietenkään lainkaan paha asia.

J. Bergmanin kipparoima yhtye selviytyy urakastaan pitkälti naarmuitta, löytyypä joukosta muutama kiitettävänkin arvosanan arvoinen kiskaisu. Jo mainittu The Hunt on vain terävöitynyt entisestään, (bändin mittapuussa) rauhallisempi Knuckle-Duster syventää tunnelmaa ja vauhtiraita Broken Bones & Twisted Minds suorastaan svengaa. Maininnan ansaitsee myös Iron Maiden laina Running Free, joka taittuu huomattavasti liveversiota iisimmin.

Man.Machine.Industry on toisella pitkäsoitollaan vahvassa vedossa. Kappaleet rullaavat voimalla, kokonaisuus on selkeä ja metalliset soundit palvelevat biisien tarpeita. Ainoa ongelma on lievä ylimittaisuus, mikä ilmenee lähinnä parin heikomman siivun mukana olona. Pienellä karsinnalla kasassa olisi ollut väkevä viiden tähden kiekko, mutta hyvähän tämä on jo näinkin.