MGMT: Congratulations

Columbia

Brooklynilaisten Andrew VanWyngardenin ja Ben Goldwasserin muodostama MGMT julkaisi esikoispitkäsoittonsa Oracular Spectacular alkuvuodesta 2008. Suosio ylitti tiedostavien indiepiirien rajat roimasti ympäri maailmaa. Äkkiä väljemminkin vaihtoehtoisissa klubeissa tanssittiin Kidsin ja Time to Pretendin tahtiin. Jossain tanssitaan yhä. Kriitikot ylistivät minkä omalta heilumiseltaan ehtivät. Valtava menestys ja parin vuoden julkaisutauko ovat olleet omiaan luomaan kohtuuttomia odotuksia esikoisen seuraajaa Congratulationsia kohtaan.

Otsikko on osuva. Kuulijoiden lisäksi MGMT:n voi kuvitella onnittelevan itseään. Vaikean toisen levyn paine on käännetty taiteelliseksi kunnianhimoksi ja normeista piittaamattomuudeksi. Congratulations hehkuu psykedeliaa sanan innostavassa mielessä. Oracular Spectacularin keinuttavista syntetisaattorikuvioista on siirrytty ajassa taaksepäin aina 60-luvun lopun korkeatasoisimpiin huuruiluihin saakka. Toisaalta mistään shokkihakuisesta suunnanmuutoksesta ei ole kyse. Esimerkiksi esikoisalbumin progepophelmi Weekend Wars istuisi tällekin levylle vaivatta. Omintakeinen vetävyys on tallella, mutta entistä vapaammassa lennossa.

Congratulationsin hämyinen vimma tuo monin paikoin mieleen The Flaming Lipsin, joskin kokeellisuudessaan MGMT on popvetoisempi. Esimerkiksi levyn avaava It’s Working virittää taajuuksille nerokkaalla surftrippailulla ja 60-lukulaisilla taustalauluilla ollen samalla niin hittiä kuin tässä tapauksessa voi olla. Muutenkin väitteet siitä, ettei Congratulationsilta löydy riittävän tarttuvaa materiaalia, ovat liioiteltuja. Singleksi valittu Flash Delirium ja kiivas Brian Eno ovat iskevyydessään suvereeneja.

12 minuutin mittainen Siberian Breaks sen sijaan tekee kunniaa harhailun jalolle taidolle. Kesto menettää MGMT:n levollisessa yllätyksellisyydessä merkityksensä. Progea pelkäävien ei kannata pelätä tätä. Nimensä mukainen instrumentaali Lady Dada’s Nightmare johdattelee komean kokonaisuuden päättävään nimikappaleeseen, jossa tähteyttään jo Time to Pretend -hitillään nälvinyt yhtye käsittelee aihetta hiukan pohdiskelevammin: ”It’s hardly a sink or swim when all is well if the ticket sells”.

Upea levy, onnea kaikille.

Kommenttien keskiarvo:

JariJ kommentoi 21.05.2010:

Pisteet:

Tämä on kyllä jäätävä levy. Eka MGMT jätti vähän kylmäksi, mutta nyt osuu & uppoaa isosti. Siitä jännä levy, ettei siihen meinaa alkuun päästä millään "käsiksi", vaikka kuitenkin varsin vahvalla pop-akselilla liikutaankin. Mukava huomata, että joku pystyy yhdistämään Pink Floydin/Syd Barrettin ja Flaming Lipsin täysin luontavalla tavalla. Vuoden toinen viiden tähden levy.

jani_e kommentoi 22.05.2010:

Pisteet:

En ihan viiteen tähteen uskalla venyä, mutta periaatteessa täysin samat perustelut kuin Jarilla yllä. Ja tosiaan, varsin hankalasti itsensä avaava vaikkei vaikea olekaan.