Julkaistu: 17.04.2010
Arvostelija: Heikki Väliniemi
Ace
Soul-funk-psykedelia-legenda Sly Stone on viime vuosina palaillut elävien kirjoihin. Pori Jazzissa 2007 miehen oma liveosuus valahti pannukakuksi, mutta kiertueen edettyä maailmalta on kuulunut myös positiivisempia kommentteja äijän lavakunnosta. Ilmeisesti tälle vuodelle odotellaan ensimmäistä studioalbumia lähes 30 vuoteen. Muusikon uran ohella ”Sylvesteri” ehti väännellä nuppeja myös äänityskopin toisella puolella. Tuore julkaisu paketoi Stonen tuottajan uran vuosilta 1965-1970 eli levy painottuu San Franciscon alueen tuonaikaisiin bändeihin.
Vuonna 1994 julkaistun, vuosien 1963-65 niputtaneen kokoelman jatke on pääasiallisesti asiallista. Sekä sävellys- että soittopuolella Sly on vahvasti esillä myös muiden artistien yhteydessä. Omien soolodemojen ja maestron The Family Stone –bändin lisäksi ääneen pääsevät muun muassa muutama vuosi sitten edesmennyt soul-ikoni Billy Preston, rokkibändi The Beau Brummels, syvä-ääninen Joe Hicks sekä mestarin veljen Freddien mainiosti funkkaava svengiorkesteri The Stone Souls. Mukana on myös ennenjulkaisematonta materiaalia.
Puhtainta hunajaa edustaa luonnollisesti The Family Stonen klassikot kuten Man Does Not Live, Life of Fortune and Fame (josta mukana myös The Beau Brummelsin hieno kitarapop-versio Are You Sure) ja I Ain’t Got Nobody. Edellä mainitun BB-bändin versio Sly & The Family Stonen myöhemmin julkaisemasta Underdogista yhdistää nerokkaasti kaikkia silloisia tekstinrytmityskaavoja rikkoneen Bob Dylanin It’s Alright Ma –räpätystyylin rujosti möyhivään funk-psykedeliaan. Freddie & The Stone Souls puolestaan turvaavat instrumentaaleillaan bileiden jatkuvuuden.
Vaan voi sitä turmion päivää, jos 90 minuutin tai sitäkin pidempien cd-rinkuloiden käytöstä tulee joskus standardi. Tämän(kin) kokoelman kesto on 79 minuuttia ja osia, eli levy on tungettu täyteen enemmän on parempi -teemalla. Siksi mukana on The French Friesin kaltaista kuonaa, jonka voi oitis heilauttaa kohti lähimpää tukkasotkaa. Olihan se yhdeksänvuotiaana vähän aikaa hauskaa kuunnella Juicen c-kasettia tuplanopeudella, mutta tällaiset pikkuorava-osaston kokeilut voisi ehkä kokoelmaa kootessa jättää omaan arvoonsa. Varsinkin, kun biisit olisivat normaalinopeudella hyviä.
Levy-yhtiön mukaan ”Ace-tason” kansivihko kertoo taustoista ”kaiken oleellisen ja vähän enemmän”. Tätä tietoa en voi vahvistaa, koska promoversiossa ei ole muuta kuin kappalelista. Laajempi taustoitus kulissien takaa tuleekin tarpeeseen. Turhan monen albumilla olevan kappaleen kohdalla kaivataan vastausta perimmäiseen kysymykseen: Miksi? Eikö esimerkiksi 20 biisiä olisi riittänyt, kun taso vaihtelee näin rajusti? Jos Sly Stonen uraa käsittelevästä soul-funk-kokoelmasta saa hiukan raskaan kuuloisen sillisalaatin, niin jossain on menty inan verran lepikon puolelle.
Yhdysvaltalainen funkin pioneeri.
Katso myös:
Sly & The Family Stone @ desibeli.net
Linkki:
www.slystonemusic.com
(Päivitetty 17.04.2010)
Kommenttien keskiarvo:
