Dark Tranquillity: We Are The Void

Century Media

Göteborgin melodeath-pumpuista sinnikkäin jatkaa hyväksi havaitsemallaan tiellä: Dark Tranquillityn yhdeksäs pitkäsoitto ei tarjoa juuri yllätyksiä, mutta eipä suuria kitinän aiheitakaan. Sankoin melodioin marinoidut rallit pauhaavat keveimmilläänkin voimakkaasti eteenpäin, riffeissä riittää sekä metallista ärhäkkyyttä että myös häpeilemätöntä tarttuvuutta ja lavalla perinteistä hevikukkoilijaa enemmän Duracell-pupua muistuttava Michael Stanne rähjää tuttuun malliin ankeista asioista.

Kuten edelliselläkin albumillaan (Fiction, 2007), yhtye tarjoilee nytkin tasapainoisen kokonaisuuden, josta löytyy sekä bändin alkuaikoja heijastelevaa murjontaa, Havenin mieleentuovaa keskitempoisempaa jytää sekä Projectorin keveämpää, kosketinvetoista ja tummasävyisin puhtain vokaalein sävytettyä menoa. Jos yhdistelmä onkin We Are The Voidilla hioutunut jo varsin komeaksi paketiksi, tuntuu se myös melko tasapaksulta, biisien seasta kun ei yksikään raita erotu eriyisemmin edukseen. Albumin tuhti, kenties liiankin puhtoinen äänimaailma osaltaan pitää tasapaksuutta yllä, lisäsärmästä ja rosoisuudesta ei olisi näissä karkeloissa yhtään haittaa.

Dark Tranquillity on siis päättänyt pelata varman päälle, mutta se heille suotakoon, sillä kyse on edelleenkin melodisen deathin suhteen kenties kovimmasta - tai ainakin elinvoimaisimmasta - tekijästä. Tasapaksuus ja asemien varmistelu tuntuvat pieniltä asioilta niin kauan kuin materiaalin laatu ja tunteen määrä pysyvät näin korkealla - albumin päättävä Iridium sai tarpeeksi liikuttuneessa tilassa aikaan Insanity´s Crescendo -klassikosta muistuttavan sisäisen myrskyn, jollaiseen ei ihan mikä tahansa orkesteri kykenekään.