Julkaistu: 16.04.2010
Arvostelija: Tommi Saarikoski
Universal
Eipä olisi vuonna 2003 laiskanpulskean Raivo härkä -debyyttisinglen soidessa radioaalloilla uskonut, että Olavi Uusivirrasta kasvaa vielä yksi varteenotettavimmista nuorista lauluntekijöistä. Kuitenkin jo paria vuotta myöhemmin julkaistu Me ei kuolla koskaan osoitti suurta potentiaalia, ja kahden vuoden takaisella Minä olen hullu-albumilla paletti laajeni entisestään ja myös kriitikoilta sateli kiitosta. Nyt käsillä oleva Preeria on jälleen vahva osoitus Uusivirran kyvyistä.
Ykkösbiisi Erika on hyvä johdatus Preeriaan. Kiivaan rumpukompin ja 80-lukulaisen synakuvion johdattelema kappale purkaa säkeistössä kasvaneen jännitteen hienosti vapauttavassa kertosäkeessä. Kappaleessa ja koko levyllä soundit ovat sopivan nuhjuisia ja musiikille on jätetty tilaa hengittää. Persoonallisesta äänimaailmasta suuri kiitos kuulunee tyylitajuisena kitaristinakin tunnetulle, levyn tuottaneelle Jaakko Murrokselle.
Uusivirta on onnistunut säveltämään levylle useammankin A-luokan kappaleen. Esimerkiksi kaikuisa hidastelu Jenni koukuttaa tarttuvan melodian lisäksi myös kylmänviileästi tokaistulla "meniks tää nyt vituiks Jenni"-kertosäkeellä. Sinä elät yksin, Ave Maria! ja PMMP:n mieleentuova Sydänmaa puolestaan kilpailevat uljaimman kertosäkeen tittelistä. Ilahduttavinta on se, ettei Uusivirta tunnu tyytyvän missään kohtaa itsestäänselvimpiin harmoniaratkaisuihin, vaan haastaa kuulijan.
Uusivirran kunnianhimossa on kuitenkin myös kääntöpuolensa, joka näkyy eniten levyn lyriikoissa. Ollessaan arkisimmillaan miehen sanailua kuuntelee mielellään, mutta tiuhaan viljelty tajunnanvirtamaisuus menee useimmiten ainakin itseltäni ohi. Esimerkiksi Sinä elät yksin -kappaleen orgastisen kohokohdan rivit "olet elämälle kiitos / intiaani etkä tahdo / tietää enää mitään / otsasi kolisee maailmanpyörän / korinkaiteisiin" aiheuttaa autenttisen WTF?-fiiliksen.
Myös sävellysten joukossa on pari heikompaa yksilöä. Kuollut kaupunki sopisi paremmin Pelle Miljoonan ohjelmistoon ja valju Nero ei oikein lähde liikenteeseen. Preeria on silti kokonaisuutena mainio levy, jonka arvosana pyöristyy kuitenkin nipin napin alaspäin. Olkoon syynä vaikka se, ettei Uusivirta vieläkään pysty pistämään paremmaksi vuoden 2005 upeasta Irrallaan-kappaleesta.
Persoonallinen laulaja-lauluntekijä.
Linkki:
olaviuusivirta.com
(Päivitetty 24.5.2018)