Balkan Beat Box: Blue Eyed Black Boy

Crammed Discs

Lähi-idän eri kolkista ponnistava, silti newyorkilainen etnokaravaani luottaa Baabelin torvien piinaavan turkkilais-jamaikalaiseen ulinaan, hikiseen rytmijunaan ja yhtä lailla afrikka-, karibia- kuin aasiahenkiseen heimopompintaan. Tätä kaavaa tai kaavattomuutta maustetaan vaihtelevilla mausteilla niin Balkanilta, Jamaikalta, Latinalaisesta Amerikasta kuin länsimaisen popmusiikin tanssijalkaisemmilta kentiltä, elektronista päätyä unohtamatta. Bändi on ehdottomasti koettava livenä, totesi Kylmälän Otto Tampere Jazz Happeningin livearviossaan neljä vuotta takaperin – ja oikeassa oli.

Vaikka yhtyeen uunituore kolmas plätty onnistuu olemaan samaan aikaan yhtä lailla hämmentävän moniulotteinen että ylläpitämään tunnusomaista punaista lankaa letkeän kiivaan balkanilaisen tuuttauksen parissa, ei biisitarjotin nappaa levymuodossa mukaansa ihan niin vahvasti kuin mitä voisi odottaa näin veikeäsoundiselta orkesterilta. Kovemmat soundit, livekeikan lumo ja käärmeenlumoamista muistuttava tuuttailu yhdistettynä hypnoottiseen poljentoon pistää takuuvarmana kropan liikkeelle lauteilla – kotikuuntelussa tuntuu että monessa kohtaa jotain puuttuu. Mustalaispunkissa on ehkä liian vähän punkkia?

Toki sellainen perinteisen kitarapunkin yhdistäminen tällaiseen keitokseen olisi kenties jopa tylsää eikä oikeasti moderni etnomusiikki ole lainkaan ”huonompi” valinta. Sillä kaipaamallani punkilla tarkoitankin ehkä sellaista rosoa ja kipinää – musiikillista räkänokkakapinaa. Nyt albumi maistuu monessa kohtaa eksoottisuudestaan huolimatta turhan sisäsiistiltä ja radiosoittokiltiltä. Ikään kuin turkkilaista hiphoppia ilman kadun antamaa selkärankaa. Lyhyen intron jälkeen lähtevä Move It kimeine foneineen ja letkeine perkussioineen on hyvä esimerkki muuten hyvästä paketista paitti että se viimeinen kipinä puuttuu. Eikä levyn 14 raidasta löydy kaikista läheskään yhtä paljon koukkua…

Tottakai tällaisessa pohjimmiltaan oikein viehättävässä musiikillisessa ilotulituksessa on aika monta yksittäinkin esiin nousevaa hetkeä – kuten rauhallisemmasta päästä jämäkkäbassoisen nimibiisin huuruisen vinohko pohdiskelu tai Dancing With The Moonin laiska jazzreggae. Välillä kannattaa jättää tilaa leijailullekin. Silti pääsääntöisesti vahvimmat muistijäljet polttaa kipakampi kaahaus, kuten hämäräperäisesti hiphopmarssiva Marcha De La Vida, Kabulectron häljyvätrumpettinen itämainen laukka, Balcumbian partypartyparty-sambailu komeasti tiluttelevine kliimakseineen tai Ljepa Maren vinksahtanut, romanikaravaanin iltanuotion ympärillä pyörivä keuliva psykedelia. Lähes raggaan yltävä jylhän ärhäkkä War Again on mainio päätös lätylle, jossa BBB alkaa ehkä vasta päästä vauhtiin.