Broken Bells: Broken Bells

Sony

Danger Mouse eli multi-instrumentalisti ja tuottaja Brian Burton on ehtinyt 2000-luvun mittaan sotkemaan lusikkansa useampaankin soppaan. Beatlesin ja Jay-Z:n naittaneella Grey Albumilla esiin noussut Burton on puolikas Gnarls Barkleysta ja miehen tuotantojälkeä on kuultu muun muassa Gorillazin, The Black Keysin ja Beckin albumeilla. Broken Bells-yhtyeessä rikoskumppanina on The Shinsin melodinen nero James Mercer, joten odotukset ovat luonnollisesti korkealla.

Albumin aloittava The High Road vastaakin odotuksiin. Mercerin upea ääni yhdistyy hienosti Burtonin uutta, vanhaa ja tulevaa yhdistelevään taustaan. Seuraavana tuleva Vaporizekin koukuttaa pehmeän bassolinjan voimalla, mutta tämän jälkeen yksittäiset huiput ovat vähissä. Vaikka albumi kuulostaa koko ajan todella hyvältä, jää sävellyksiltä kaipaamaan lisää iskevyyttä.

Broken Bellsin yleissoundi on varsin 70-lukulainen ja semi-psykedeelinen. Akustiset kitarat ja jousisovitukset yhdistyvät analogisyntetisaattorien surinaan ja vinkunaan, ja kaiken pohjalla on kevennetystä hiphopista muistuttava rytmiikka. Moniulotteisessa tuotannossa ei ole valittamista, mutta Mercer tuntuu olevan vaisummalla tuulella. The Shinsin Wincing the Night Awayn kaltaiseen melodiailotulitukseen ei ylletä, vaan suoritus on vain perushyvä. Varsinkin kertosäkeet tuntuvat usein jäävän kappaleiden huonoimmiksi hetkiksi.

Broken Bellsistä tekisi mieli tykätä enemmänkin, sillä kaksikko kuulostaa kerrastaan mainiolta. Kappaleisiin ei kuitenkaan tunnu muodostuvan mitään tunnesiteitä, enkä ole huomannut minkäänlaisia riippuvuuden merkkejä. Lähimmäksi pääsee jousilla kuorrutettu hidastelu Citizen, joka on paras Air-kappale vuosiin.