Solex vs. Christina Martinez & Jon Spencer: Amsterdam Throwdown, King Street Showdown!

Bronzerat

Kun muusikot löytävät yhteisen sävelen, voi fraasi tarkoittaa muutakin kuin että tullaan hyvin toimeen keskenään. Näin tapahtui mm. hollantilaisen elektronisen musiikin tekijän Elisabeth Esselinkin kohdattua punk bluesin kuninkaallisen parin Jon Spencerin (Pussy Galore, Boss Hog, Heavy Trash ja Blues Explosion) ja Cristina Martinezin (Boss Hog). Kohtaaminen tapahtui Esselinkin lämmiteltyä Blues Explosionia DJ-keikalla eikä kauan ehtinyt vettä virrata Amstel-joessa kun kolmikko oli jo äänityspuuhissa.

Viidentoista raidan Amsterdam Throwdown, King Street Showdown! on eniten elektroa mutta kuvaavampi määre voisi olla esimerkiksi psykedeelinen tanssipunk – sen verran paljon Jon Spenceriin yleisestikin liittyvää äkkiväärää rockin villiyttä kokonaisuudessa kaikaa. Tekemisen into ja sen aikaansaama tuoreus antaa meiningille lisäkipinää vielä ihan onnistuneen biisikynänkin päälle. Luovuus ja kokeilevuus ovat kukassa, mutta pelkän kahkoamisen ohella biisimateriaalissa on myös mukavan paljon imua. Koukkua löytyy sekä psykedeelisen bluesin rauhallisista sfääreistä ammentavasta avaruudesta että kipakammin svengaavasta vinoilusta.

Oikeastaan levystä saa ihan hyvän kuvan jo avausraita Bon Bonilta, jossa yhdistellään kaartavaa tanssisvengiä räjähdysherkkään äkkiväärään säröpunkbluesiin ja jossa karkit eivät ole mitään lasten nallekarkkeja vaan enemmän kiellettyä hedelmää… Setä tarjoaa namuja… Fire Fire käy puhelinkeskustelua samaan aikaan hillityn hiljaisilla mutta samalla hyvin vauhdikkaasti poukkoillen svengaavilla sävelillä. Levykokonaisuus on paikoitellen kaukaista sukua 90-luvun psy-hipstereille Deee-litelle mutta huomattavasti akustisemmalla toteutuksella. Huuruisesti pohdiskeleva puoli saa myös paljon tilaa, kuten esimerkiksi Galaxy Manillä.

Tylsiä hetkiä plätyllä ei oikeastaan ole, sen verran letkeää ja kokeilevuudestaan huolimatta helppoa kuunneltavaa kolmikon yhteisnäkemys on. Punkkia ja bluesia, tanssikenkää ja elektroa sekä jopa trip- ja hiphopahtavaa psykedeliaa mm. Beckin hengessä. Dog Hitin itämaishenkinen psykedelia, Too Much, Too Fastin alakuloinen mutta reipas askellus ja Dirtyn jumittava tuuttaus sopivat kaikki samaan kokonaisuuteen vaikka kulkevatkin kaikki hiukan erilaista latu-uraa pitkin. Mielenkiintoinen pelinavaus.