Danko Jones: Below The Belt

Bad Taste

Kanadalaisrokkari Danko Jones räväyttää viidennen studiokiekkonsa alkajaisiksi heti valtit pöytään. Turboahdettua uhoa tihkuva I Think Bad Thoughts jyrää pidäkkeettömällä voimalla. Tekstipuolellakaan ei turhia kursailla: Jones lupaa puukottaa selkääsi, varastaa rahasi ja työntää nahkatankoaan tyttöystävääsi Cadillacin takapenkillä. Kaikki tämä ilman katumusta, totta kai. Kuuntelija on hetken valmis uskomaan kaiken, koska ilmassa leijailee paitsi visvainen vulvan tuoksu, myös selkeästi havaittava vaaran aavistus.

Seuraavien biisien aikana sama formaatti toistuu. Takautumageneraattori heittää kuuntelijan mielen laajakankaalle mielleyhtymiä rähinärokin parhaista puraisuista. Mieleen hiipivät hakematta niin Dictators, Ramones kuin aussirokin ja skandinaavisen action rockin verevimmät voimatkin. Kitara jyrää tutun oloisia riffejä, bändi vyöryttää selkävoittoa kuuntelijasta ammattipainijan armottomuudella. Tatami tärisee ja trikoon saumat huutavat armoa kaiken pullistelun keskellä. Kuuntelijaa viedään takavyöstä takuuvarmoilla, viiden pisteen laajakaarisilla liikesarjoilla. Jossain vaiheessa maskuliininen pallihien katku kuitenkin lehauttaa eltaantuneen arominsa kuulijan tuulenhalkaisijaan. Pelkän harmittoman peppupörriäisen sijasta molskihousuun valahtaa koko b-rapun sisältö. Siinä on enää turha parkua, kun on jo paskat housussa.

Kaiken painimisen ja leipomisen lopputuloksena räjähtämispisteeseen asti turvotettu kohokas lässähtää uunin kuumetessa liikaa. Ylikierroksille ajettu kone alkaa nakuttaa. Vallankumous syö lapsensa. Uho, jyräys, nitronkatkuinen rock & rollin ydinmehu ja tauoton energia kääntyvät itseään vastaan. Biisimateriaalin samankaltaisuus ja suoranainen tylsä heppoisuus puuduttaa lopulta kuulijan ja levyn kiteytynyt fokus hajoaa atomeiksi. Vaaran aavistus häviää taka-alalle, tilalle tulee harsoinen terovaaran tuntu. Vilpittömyyden ylistys muuntuu kliseitä viliseväksi teennäisyydeksi ja pää hajoaa paukuttaessa ennen kuin seinä. Jäljelle jää yhdentekevä olo ja vahva tunne siitä, että Jones voi tosiaankin halutessaan työnnellä tankoaan keneen tahansa, vaikka allekirjoittaneen Cadillacissa. Kunhan muistaa pyyhkiä nahkapenkit lähtiessään.

Levy ei missään nimessä ole huono. Tässä genressä yläneljännekseen päästäkseen täytyy kuitenkin repussa olla enemmän ja parempia eväitä. Nyt maukkaimmat palat nautitaan heti alussa ja pussin pohja häämöttää nopeammin kuin olisi suotavaa. Kovaa mennään, mutta maisema ei silti juurikaan vaihdu. Vauhdin hurmaan tottuneelle se ei riitä. Miten tässä näin kävi?

Kommenttien keskiarvo:

vvkuit kommentoi 07.04.2010:

Pisteet:

Erinomaista tekstiä. Dankolle on käynyt kuten monelle muullekin samaa virttä vuodesta toiseen veisaavelle. Eväät on syöty ensimmäisillä levyillä, ja vaikka rock n' roll never dies, on tylsistyminen kaikkein ilmeisin kompastuskivi uhoajillakin.

Kyllähän Danko Jones omansa ottaa, ei sitä voi kiistää. Järisyttävän hyvät biisit jäivät kuitenkin Born A Lionille, eivätkä miehen rahkeet tunnu studiossa riittävän samanlaisen hurmoksen lietsomiseen, kuin mitä livenä voi kokea. Minusta Never Too Loud oli tästä jo hyvä esimerkki. Tuntuu olevan liian kova puristusote ratista. Hyvää rokkia, muttei erinomaista. "Tässä genressä yläneljännekseen päästäkseen täytyy kuitenkin repussa olla enemmän ja parempia eväitä", eipä tätä voisi paremmin sanoa.