Exit: Armo tuli kylään

Noste

Exit-yhtyeen musiikin tarkoitus lienee hiukan tavallisesta poikkeava, joten sen levyjä tulisi peilata muuhun kristilliseen rockiin. Se risti jää vertailtavan materiaalin puutteessa kuitenkin genreä laajemmin käsittelevien julkaisujen kannettavaksi, joten tämän arvion arvosanasta on turha vetää mitään laajempia johtopäätöksiä. Arvosana jäisi kokonaan antamatta, jos se vain olisi teknisesti mahdollista.

Edellinen kosketukseni bändiin tapahtui yläasteikäisenä viime vuosituhannella, kun bändi esiintyi lukion auditoriossa. Eipä tuota osannut silloin ajatella muuta kuin oppituntien virkistävänä vaihteluna, mutta voi olla että nykyään asiasta älähdettäisiin ainakin vapaa-ajattelijoiden toimesta. Keskustelu siitä, sälytetäänkö uskonnonopetus kodille koulujen sijaan jatkuu kuumana, mutta sen pohtiminen ei ole tämän levyarvion tehtävä.

Jos väittäisi, että jälleenkuuleminen vuosien jälkeen olisi erityisen innostava, tulisi rikottua kymmentä käskyä. Tai siis ainakin yhtä niistä. Peräti neljällä eri vuosikymmenellä vaikuttanut bändi kuulostaa täsmälleen samalta kuin 1990-luvulla. Septetti(!) mäikää 14. albumillaan ”melodista rockia” = mahtavan tymäköillä stemmoilla täydennetty, hanhiniemetön Kolmas Nainen soittamassa Neon 2:sta. Tätä linjaa edustaa parhaiten Anssi Kelaa kaiuttava tarttuva nimikappale.

Muutama virkistävä syrjähyppy onneksi löytyy. Virsikirjaankin sävellyksiään saaneen Pekka Simojoen laulut erottuvat tyyliltään. Ihmeellinen päivä –reggae soi hard rock –yhtyeen käsissä yllättävän letkeästi ja komea kantri-folk-balladi Usko ainoastaan raikaisi ainakin yhdellä ei-kristillisellä radiokanavalla, jos esityskielenä olisi englanti ja levyssä lukisi Johnny Cash tai Willie Nelson. Simojoen laulusta kuuluu, että hän on koko sielullaan mukana. Kutsutaan myös karismaksi.

Siinä onkin mies, jonka avulla Exit voisi uudistaa koko suomenkielisen kristillisen musiikin, jos vain rohkeutta löytyy. Albumin tuottaja-äänittäjä-lyömäsoittaja Kalle Torniainen ja levyn miksannut Jesse Vainio tunnetaan mestarillisina sovittajina. Heille voisi kokeilla antaa jatkossa hiukan suurempaa roolia. Ehkä sen jälkeen pop-musiikki yhdistäisi seurakuntatalolle kokoontuvaa nuorisojoukkoa ja tien toisella puolella kioskilla kiroilevaa mopojengiä muutenkin kuin teoriassa.