The Goo Men: Three Thumbs Up!

No Fucking Hippies

Kolme peukkua ylös ja kolme tähteä arvosanaan – siinäpä olisi ollut nokkelaa aasinsiltaa norjalaisten rokkivoodootohtorien The Goo Menin uuteen albumiin Three Thumbs Up! Sinänsä toimivan likaista garageblues-jurnutusta hyödyntävän ja mukavan svengaavaa otetta rokkiinsa ammentavan kuusikon luulisi ja ajatustasolla putoavan sitäkin vahvemmin, mutta jonkunlainen viimeisen iskun vaje levyä kaikesta hyvästä huolimatta vaivasi muutamalla ensimmäisellä pyöräytyksellä. Ollaan vaarallisen ja munakkaan säröisen autotallisaundin ytimessä, mutta liekö se sitten biisikynässä vika kun aluksi tuntui että ei vaan irtoa siinä määrin mitä pelkän soundin puolesta voisi olettaa? Mutta mutta... mitä pidempään levy pyörii sen vahvemmin alkaa tuntua että ei se välttämättä ole sekään, kyllä norskeilta irtoaa melkoisen hyvin myös biisikynän puolesta…

Parhaimmillaan wahwahilla, säröllä ja fuzzilla rupsuttava, jäykähköillä jaloilla asteleva mutta riehakkaasti kaartava groove on aivan mahtavaa. Joku vaaniskelevasta ja toteavasta junnauksesta niskaa heiluttavaan säröriffiin ulottuva Losing It on koukukkaine kertseineen ytimekkäintä rupirockia hetkeen ja Boom Boom Hama Lama Bama Lou ammentaa onnistuneesti juuri sieltä mihin nimikin viittaa. Toimii. Orgaania ja sexyphonia yhdistellään rockin ytimeen harvoin yhtä osuvasti. Whiff Of Tailin tahtiin voisi itse Link Wray-vainaakin jo hiukan hyväksyvästi jammailla haudassaan…

Arnt Olaf Andersen osaa rock-laulaa HIENOSTI kuten vaikkapa avausraita Good To Me todistaa, mutta miehen ääntä käytetään monessa kohtaa (varmasti ihan tarkoituksella) hiukan töksäytellen ja pidätellen – tarkoituksena lienee luoda hypnoottinen ja hiukan psykoottinenkin vaikutelma? Ja täytyyhän niille stemmoillekin antaa tilaa... Ihailua herättää kuinka rennosti ja ilmavasti yhtye groovaa suhteessa soiton rupisuuteen ja rock-uhkaan. Tavallaan yhtyeen ”klassinen” stemmoihin ja perseen vatkaukseen luottava kulmikas voodoorokkiote on just hyvä juttu ja mitä enemmän Three Thumbsiä kuuntelee niin sitä korkeammalle käyrä nousee. Kuuntelusession lopulla pääsin jo neljään peukkuun, livenä noussee varmaan ainakin kymmenen sormea ja varpaat päälle.