Kumma.: Kumma etsii puoliaan

Kumma

Jokela-lähtöinen Kumma. jatkaa melko massiivisten levytysprojektiensa parissa. Siinä missä neljä vuotta sitten saatiin yksi omakustanteinen tuplalevy tarjolle, on nyt jälleen käsissä komia pahvikantinen tuplalevy – yhteensä 32 kappaletta samankaltaista mollivoittoista vinopunkkia. Vaikka on hatunnoston arvoista nykypäivänä panostaa musiikkiinsa tällaisilla perusteellisilla painoksilla, hetkittäin kyllä nousee kysymys onko koko julkaisun sisältö olennaista vai olisiko karsinta tiivistänyt kokonaisuutta? Niin kuin varmaan on sanottu joka ainoassa yhtyeen äänitteistä kirjoitetussa arviossa. Levyyn tutustujan kannattaakin muistaa että tässä tehdään musiikkia omaehtoisesti, ei kuulijaa varten. Levyt tehdään koska itse halutaan. Jos joku muukin niistä innostuu niin ei se sentään kiellettyä ole mutta saattaa herättää lähinnä hämmästystä bändissä itsessään.

Edelleen verrokkina lähinnä Sur-Rurin mieleennostava särörähinä pistelee kiitettävän tasavahvasti. Vaikka täysin tyhjänpäiväistä pyörittelyä ei missään nimessä tule vastaan, on biisimateriaalin samankaltaisuus pidemmän päälle hiukan puuduttavaa – kaikesta pyörteilystään huolimatta. Poikkeuksia kaavaan onneksi löytyy, ja ne tuntuvat silti pysyvän linjassa muun materiaalin kanssa. Toisaalta yhtyeen manifestiin kuuluu äänittää kaikki biisinsä, toisaalta taas silloin sinne väkisinkin mahtuu myös keskiverrompia ralleja. Parhaimmillaan yhtye on erinomainen: Villen tyynen äkkiväärä särökitarointi ja huudosta haikeaan kaareen vaihteleva laulu yhdessä rumpali Petrin ja basisti Henrin kipakan ja juoksevan, mutta junnaavuudestaan huolimatta koukukkaan rytmeilyn kanssa luo hetkittäin sellaisen iskukyvyn että fiilikset nousevat kattoon. Ska-tuuttauksesta hardcore-alamäkikaahaukseen ja taas rauhalliseen laahaukseen vaihteleva Aasit Jeesuksella ratsastaa esimerkiksi nostaa suupielet maukkaasti ylöspäin. Mausteena ajoittain käytetty muovinen syna on myös sopivassa roolissa – tuo kosolti lisäulottuvuutta muttei ”varasta showta” perusaineksilta.

Vaikka kyseessä on tuplalevy, ei yhtye itsekään kehota kuulijaa pakottamaan koko paketin kertakuunteluun. Kokonaisteoksena plätyt ovatkin hiukan raskaita, mutta pienempinä annoksina mennään vahvasti plussan puolelle. Biisikynä on terävöitynyt, tuotantojälki on astunut isoilla askelilla eteenpäin eikä yhtye silti ole hellittänyt hetkeäkään omista nyöreistään. Jos ajatellaan että nykypäivänä on entistä vaikeampaa elää musiikista niin miksi niin moni edes yrittää? Tällainen Kumma.:n kaltainen sen suurempaa menestystä tavoittelematon itseään varten musiikin tekeminen kuulostaa jokseenkin järkevältä - eihän se ”amatöörimäisyys” välttämättä tarkoita että tulokset olisivat huonompia kuin ”ammattilaisilla”. Jos koet että Kumma.:n herrojen musiikintuotantotapojen soisi jatkossakin kehittyvän niin osta tämä levy.